EU korostaa Valko-Venäjän vastuuta siirtolaisista. Myös Puolan toimissa on ongelmansa - asiantuntijan mukaan EU:n Valko-Venäjä-kritiikin perusteet hapertuvat, mikäli ihmisoikeuksia poljetaan." /> EU korostaa Valko-Venäjän vastuuta siirtolaisista. Myös Puolan toimissa on ongelmansa - asiantuntijan mukaan EU:n Valko-Venäjä-kritiikin perusteet hapertuvat, mikäli ihmisoikeuksia poljetaan." />

YLE


Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on meneillään kriisi, jossa Valko-Venäjä näyttää käyttävän härskisti ihmisiä hyväksi hyökkäyksessä EU:ta vastaan.

Mitä Euroopan uusimmasta siirtolaiskriisistä nyt tiedetään? Kokosimme viisi seikkaa.

Miksi Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on tuhansia siirtolaisia?

Valko-Venäjältä on pyrkinyt ihmisiä Puolaan, Liettuaan ja Latviaan jo kuukausien ajan, mutta vasta viime päivinä saadut kuvat suurista ihmisjoukoista ja sotilaista molemmin puolin rajaa, ovat lisänneet puheita uudesta siirtolaiskriisistä.

Valko-Venäjän ja Puolan rajalla oli tiistaina 2 000 siirtolaista, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Euroopan unionin mukaan Valko-Venäjä tuo maahan systemaattisesti ihmisiä, jotka sitten kuljetetaan EU-maiden rajalle vastavetona pakotteille, jotka EU on määrännyt Valko-Venäjälle sen ihmisoikeusloukkausten takia. Esimerkiksi presidentti Aljaksandr Lukashenkan vastainen oppositio on hiljennetty.

Puolan mukaan siirtolaisten kuljetuksia sen rajalle järjestävät Valko-Venäjän turvallisuuspalveluun yhteyksissä olevat joukot.

Myös sotilasliitto Nato syyttää Valko-Venäjää hybridihyökkäyksestä. Valko-Venäjä on kiistänyt syytökset.

Keitä ihmiset rajalla ovat?

Tarkkaa kuvaa tilanteesta ei ole, sillä sekä toimittajien että avustusjärjestöjen pääsyä raja-alueelle on estetty sekä Valko-Venäjällä että Puolassa.

- Valko-Venäjä on hyvin lähellä Suomeakin. On aika pelottavaa, miten pimennossa olemme siitä, mitä siellä todella tapahtuu, sanoo pakolaisten oikeuksiin perehtyneen Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Pia Lindfors.

Miehet lukjettavat pieniä lapsia selässään.
Siirtolaisia Grodnon alueella Valko-Venäjällä 8.11.2021.Leonid Scheglov / EPA

Puolaa on arvosteltu siitä, että sekään ei anna tietoa siitä, ketkä maahan pyrkivät.

Uutistoimisto BBC:n mukaan rajalla on paljon nuoria miehiä, mutta joukossa on myös naisia ja lapsia, enimmäkseen Lähi-idästä ja Aasiasta.

Saksalaisten tiedotusvälineiden mukaan rajalla on ihmisiä ainakin Irakista, Syyriasta, Kongosta ja Kamerunista. Deutsche Welle -lehden mukaan pääasiallinen lentojen lähtöpiste on Irakin Kurdistanissa. Tavanomaista enemmän lentoja on Saksan mukaan tullut lokakuun aikana myös Libanonista ja Syyriasta.

Siirtolaiset ovat kertoneet BBC:lle kuinka Valko-Venäjän viranomaiset ottavat heidän puhelimensa ja työntävät heitä raja-aitaa vasten. Siirtolaiset kertovat olevansa jumissa rajalla pääsemättä sen paremmin Puolaan kuin takaisin Valko-Venäjän puolelle.

- Voi varmasti sanoa, että myös oikeasti hädänalaisia on houkuteltu Valko-Venäjälle, jotta heidät voidaan sitten ohjata EU:n rajalle. Tuskin ihmiset kuitenkaan ovat odottaneet tällaista kohtaloa, että he päätyvät jumiin rajalle, sanoo Lindfors.

Lämpötila on viime päivinä pudonnut pakkasen puolelle ja useita ihmisiä on kylmettynyt kuoliaaksi rajalla.

Naisia lämmittelemässä nuotion äärellä Valko-Venäjän ja Puolan rajalla.
Olot rajalla ovat karut lämpötilojen pudottua pakkasen puolelle. Leonid Scheglov / EPA

Euroopan yleisradioyhtiö EBU välitti tiistaina Venäjän tv:n kuvaa, jossa kylmissään olevat ihmiset kertovat, ettei heillä ole ruokaa, juomaa eikä makuupusseja.

Onko Puolalla oikeus pysäyttää ihmiset rajalle?

Kansainvälisten sopimusten mukaan Puolan rajalle tulleille ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus anoa turvapaikkaa. Pakolaisneuvonnan Lindforsin mukaan ihmisten työntäminen pois rajalta, niin sanottu "push-back", on kansainvälisten sopimusten vastaista.

Vaikka EU on korostanut Valko-Venäjän vastuuta siirtolaisista, myös Puolan toiminta on EU:n näkökulmasta ongelmallista.

- EU on asettanut Valko-Venäjälle pakotteita, koska Valko-Venäjä polkee ihmisoikeuksia. Jos unioni nyt itse polkee ihmisoikeuksia, lähtee Valko-Venäjään kohdistetulta kritiikiltä pohja pois, Lindfors sanoo.

Ihmisiä Valko-Venäjän puolella pyrkien Puolan puolella.
Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat Puolaa siitä, että se päästä ketään rajalla olevista maahan. Leonid Scheglov / EPA

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antanut Puolalle aiemmin huomautuksen, jonka mukaan huonoissa oloissa rajan tuntumassa olevien ihmisten oloista ja suojasta on huolehdittava.

Mikä on Valko-Venäjän vastuu siirtolaisista?

Myös Valko-Venäjä on allekirjoittanut pakolaisten oikeuksia koskevan Geneven pakolaissopimuksen. Jos ihmiset hakevat suojaa Valko-Venäjällä, heidän yksilölliset tilanteensa olisi tutkittava.

Ihmisiä nuotioiden äärellä istumassa ja kävelemässä.
Puola, EU ja Nato syyttävät Valko-Venäjää siirtolaisten käyttämisestä hybridihyökkäyksessä. Leonid Scheglov / EPA

Miten EU on reagoinut?

EU on alkanut valmistella uusia pakotteita Valko-Venäjää vastaan.

Saksa, johon siirtolaisten mahdollisesti arvellaan pyrkivän, on vaatinut EU:lta yhtenäisyyttä. Saksan sisäministeri sanoo, että EU:n on tuettava Puolaan ja Saksaa siirtolaisten pysäyttämisessä.

Lisäksi EU yrittää löytää keinoja puuttua niiden lentoyhtiöiden toimintaan, jotka tuovat ihmisiä Valko-Venäjälle ilmeisesti turistiviisumeilla.

EU:n komissio yrittää löytää keinoja, miten voitaisiin rangaista niin sanottujen "kolmansien maiden" lentoyhtiöitä, jotka lentävät esimerkiksi Syyriasta, Iranista ja Qatarista.

Mittakaavaltaan tämän hetken siirtolaiskriisi on huomattavasti pienempi kuin vuonna 2015, jolloin Euroopasta haki turvapaikkaa yli miljoona ihmistä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 10.11. klo 23:een saakka.

Lue myös:

Haavisto tilanteesta Puolan rajalla: Suomi voisi sulkea rajansa väliaikaisesti hybridiuhkan vuoksi

Sisäministeri Maria Ohisalo: EU:n ei pidä taipua Valko-Venäjän painostukseen

Saksa kehottaa EU:ta ryhtymään toimiin Puolan ulkorajan turvaamiseksi

mardi 9 novembre 2021 20:41:28 Categories: Valko-Venäjä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.