Ilta Sanoma

Tavoitteena on padota maahanpyrkijöiden virtaa EU:n ulkorajalle Valko-Venäjän kautta.

Euroopan unioni vetoaa yli tusinaan Lähi-idän, Afrikan ja Keski-Aasian maahan, jotta nämä keskeyttäisivät lennot Valko-Venäjälle. EU:n tavoitteena on padota maahantulijoiden virtaa unionin ulkorajalle Valko-Venäjän kautta.

Puolan rajalle kerääntynyttä siirtolaissumaa pidetään Valko-Venäjän itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan hybridioperaationa EU:ta vastaan.

-?Tämä on osa epäinhimillistä ja todella gangsterimaista Lukashenkan hallinnon toimintatapaa, kommentoi Euroopan komission tiedottaja Peter Stano toimittajille.

Puolalaisviranomaisten arvion mukaan yksin Bruzgin rajanylityspaikan lähelle pystytetyssä siirtolaisleirissä on jopa 2?000 Puolaan pyrkivää ihmistä, kertoo valkovenäläistoimittaja Hanna Liubakova Twitterissä. Muualla Valko-Venäjällä siirtolaisia arvellaan olevan tuhansia lisää. Puolaan pyrkivät ihmiset ovat olleet pääosin lähtöisin Lähi-idän maista.

EU on jo saanut Irakin keskeyttämään lennot Bagdadista Minskiin. Vastaava toive on esitetty muun muassa Egyptille, Jordanialle, Libanonille, Pakistanille ja Turkille. Lisäksi EU tarkkailee 20:tä muutakin maata, joista maahantulijoita saatetaan lennättää Valko-Venäjälle. EU kertoo kiinnittävänsä erityistä huomiota Valko-Venäjän liittolaiseen Venäjään.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi lausunnossa EU:n keskustelevan siitä, miten "ihmissalakuljetukseen" osallistuvia lentoyhtiöitä voitaisiin sanktioida.

EU keskeytti tänään sopimuksen, jonka nojalla Valko-Venäjän viranomaiset saivat helpotetulla menettelyllä viisumeita EU-alueelle. Järjestelyn keskeyttäminen on osa syyskuussa sovittuja Valko-Venäjään kohdistuvia pakotteita.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 20:52:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.