Arkkitehdit ovat kautta aikojen vastanneet piirtopöydillään suuriin kysymyksiin.

Minne maalta muuttava kansa asutetaan? Millaiseksi kaupungit jälleenrakennetaan sotien jälkeen? Miten huolehdimme siitä, että vähävaraisetkin voivat elää kohtuullisesti?

Nämä olivat 1900-luvun suuria kysymyksiä, joihin arkkitehdit kuten Otto-Iivari Meurman, Viljo Revell ja Alvar Aalto etsivät vastauksia työssään.

Tekniikan kandidaatit Siiri Hänninen, Matti Jänkälä, Emel Tuupainen ja Seela Pentikäinen kuuluvat You Tell Me -kollektiiviin, jonka jäsenet uskovat, että 2020-luvun suurin kysymys on: "Miten rakennamme huomista niin, ettemme kiihdytä ympäristökriisejä?"

Rakennuksissa käytetään lähes 40 prosenttia kaikesta Suomessa kulutettavasta energiasta, ja ne aiheuttavat yli 30 prosenttia päästöistä. Rakentamisen ja materiaalien osuus elinkaaren aikaisista päästöistä on 20 prosentin luokkaa.

Sementin tuotanto aiheuttaa 5-8 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä. Nykyisellään rakentaminen on siis lentoliikennettäkin suurempi saastuttaja.

Ja jos ajatellaan puhtaasti luonnon monimuotoisuutta ja sen katoa, valtaa ihminen maankäytöllä aina tilaa muulta elämältä.

Luvut ja vaikutukset ovat suuria ja saavat Ylen haastattelemat nuoret arkkitehdit jopa kavahtamaan alaansa. He kaipaavat muutosta rakentamisen kulttuuriin ja koulutukseen, mutta kokevat jääneensä tyhjän päälle.

Koulutuksessa "betonipropagandaa", mutta liian vähän ekologista kestävyyttä

You Tell Me -kollektiivi toivoo, että ekologinen kestävyys olisi tulevaisuudessa kaiken rakentamisen perusta.

Rakennus ei saisi kuluttaa liikaa hiilibudjetista, sen pitäisi kestää yli sukupolvien ja olla huollettavissa. Kaupunkien rakennusmassaan sitoutuneita materiaalisia resursseja pitäisi kierrättää niin pitkälti kuin se on mahdollista.

- Ekologisen kestävyyden pitäisi olla yhtä perustavanlaatuinen vaatimus kuin se, ettei rakennus saa romahtaa ihmisten niskaan, Matti Jänkälä toteaa.

Opiskelijoiden mukaan ekologinen osaaminen on tällä hetkellä lähinnä erityisosaamista, jonka hankkiminen on useimmiten vapaaehtoista. Siitä alan koulutus saa kollektiivilta kritiikkiä.

Siiri Hänninen muistaa viiden vuoden Aalto-yliopistotaipaleensa ajalta vain pari kurssia, joissa ekologisuus nostettiin kunnolla tapetille.

Hän ja monet muut alan opiskelijat toivovat ympäristöarvoista yhä vaikuttavampaa ohjuria koulutuksen suunnalle.

- On vaikea kuvitella, mikä voisi olla läpileikkaavampaa, koska on kyse siitä, miten voimme jatkaa elämäämme maapallolla, Hänninen sanoo.

- Olen pettynyt siihen, miten vähän tätä käsitellään koulutuksessa. Tuntuu että nuoret on jätetty yksin ratkaisemaan kriisiä, jopa huippuyliopistossa.

Nuoret arkkitehdit ovat vaihto-opiskelukokemustensa ansiosta saaneet perspektiiviä arkkitehtikoulutukseen Euroopassa, jossa ekologisuus on heidän mukaansa jo nyt monessa yliopistossa keskeisten arviointiperusteiden katalogissa.

Kollektiivin arkkitehtiopiskelijoille tekemässä kyselyssä korostui esimerkiksi liian vähäinen materiaalikriittisyys. Vastaajia sapetti niin "betoni- kuin puupropaganda", jossa materiaaleja hehkutetaan, muttei kyseenalaisteta.

- Betoniteollisuus järjestää tyypillisesti ekskursioita tehtaille, joissa kerrotaan materiaalin mahtavuudesta. Luokkahuoneessa kiertää lista, johon voi laittaa yhteystiedot ja saada Betoni-lehden kerran kuukaudessa kotiinsa, Hänninen kertoo.

Kollektiivin mukaan koulutuksessa pitäisi kriittisellä otteella alleviivata materiaalien tuotannon ja rakentamisen varjopuolia, kuten päästökuormaa, että koulutus opettaisi myös kyseenalaistamaan alan vallitsevaa todellisuutta.

- Jos ei ole luontaisesti kiinnostunut näistä asioista tai oppinut kyseenalaistamaan vallitsevia käytäntöjä, voi olla ettei koko opintojen aikanakaan päädy kyseenalaistamaan tai ymmärtämään ympäristökriisin vaikutuksia, Emel Tuupainen sanoo.

Seela Pentikäisen mukaan vielä pari vuotta sitten arkkitehtiopiskelija saattoi valmistua ilman yhtäkään ekologisen kestävyyden kurssia, jos hän ei kokenut juuri kyseistä erityisosaamista merkittäväksi omalle urapolulleen.

- Siksi olemme perustaneet kollektiivin. Meillä ei ole aikaa odottaa, että koulutus kehittyy.

Koulutus toki kehittyykin, muttei aivan silmänräpäyksessä.

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin professori Pirjo Sanaksenaho kertoo Ylelle, että ekologista kestävyyttä ja kiertotaloutta koskevaa opetusta on lisätty, mutta sitä ei ehkä vieläkään ole huomioitu riittävästi koulutuksessa. Se on kuitenkin yliopiston strategian ytimessä.

- Olemme tiedostaneet, että sen opetusta pitää lisätä. Linjaus on, että kestävän kehityksen mukaisen suunnittelun näkökulmaa täytyy tuoda kaikille kursseille, Sanaksenaho kertoo.

Poikkileikkaavien suunnitelmien lisäksi opetussuunnitelma uudistuu ja maisteriohjelmaan lisätään pakollinen kurssi ekologisesta kestävyydestä.

Aallon arkkitehtuurin laitoksella on nyt yksi osa-aikainen professori, joka on erikoistunut resurssiviisaaseen rakentamiseen. Lisäksi pian avautuvaan rakennusopin professuuriin lisätään myös kestävän kehityksen kysymysten käsittely.

Sanaksenaho on tietoinen siitä, että ympäristöarvot ovat tärkein prioriteetti monille nuorille arkkitehdeille, mutta yliopistolla opettavat vanhemmat arkkitehdit saivat koulutuksensa aikana, jolloin näistä asioista ei juuri puhuttu.

- Ajatuksenani on järjestää myös jonkinlainen koulutuspäivä opettajille. He saattavat tuntea itsekin epävarmuutta, kun eivät tiedä näistä asioista niin paljon, kuin pitäisi tietää. Tämä on jatkuvan oppimisen ala.

Edessä saattaa olla kompromisseja, mutta uusi alku luo toivoa

Ilmastolle edullisien ratkaisujen suosiminen ei välttämättä tarkoita elämänlaadusta tinkimistä. Kierrätetyn materiaalin suosiminen tai vanhan korjaaminen ei automaattisesti johda mukavuuksien täydelliseen riisumiseen.

Mutta arkkitehdilta se rajaa osan esteettisistä mahdollisuuksista pois. Kun uutta rakennetaan vähemmän, pitää suunnittelun osaksi ottaa vanhan rakennuskannan ymppääminen piirrustuksiin ja kierrätetyn materiaalin lainalaisuudet.

Valon ja varjon leikki tai kimurantti yksityiskohtaisuus on kollektiivin ja monien nuorten arkkitehtien mielestä toissijaista, jos talo ei seiso ekologisesti kestävällä pohjalla.

- Toki olisi ihanaa istua kauniissa ateljeessa ja suunnitella palatseja omalla nimellä, mutta tämä kokemus on viety meiltä edellisten sukupolvien ylikulutuksen takia, Siiri Hänninen sanoo.

Kollektiivin jäsenet eivät usko, että tarvittava muutos - kohti ensisijaisesti ekologista rakentamista - tapahtuisi omalla painollaan, vaan toivovat velvoittavia muutoksia ja esimerkiksi jatkokoulutusta työelämässä urautuneille arkkitehdeille.

- Kun näitä asioita ei vielä ole tehty lupaprosesseissa pakolliseksi, on vastuuta helppo pakoilla, Emel Tuupainen sanoo.

Seela Pentikäinen arvioi, että kaikista yksinkertaisin ja tehokkain keino olisi muuttaa rakennusalaa ohjaavia lakeja, määräyksiä ja yleisiä laatuvaatimuksia niin, että ympäristöarvojen huomioinnista tulisi välttämättömyys rakennuslupia haettaessa.

Pentikäinen toivoo, että arkkitehdin ammatti-identiteetti kallistuisi pikemminkin vanhasta huolehtivaksi kuin uutta luovaksi voimaksi.

- Näissä asioissa korostuu arkkitehdin rooli. Voimme kehittää uudenlaista estetiikkaa ja arkkitehtuurin ihannetta, joka voikin olla parempi kuin se mihin ollaan nyt totuttu. Tästä esimerkiksi VAPAA-kollektiivi on puhunut paljon, Pentikäinen sanoo.

Arkkitehdin ammatti-identiteetti on jakautunut läpi rakennussuunnittelun historian erilaisiin koulukuntiin sen perusteella, mitä osaa identiteetistä halutaan korostaa, ja millaisiin kysymyksiin etsitään ratkaisuja.

Matti Jänkälän mukaan You tell me -kollektiivin vaatima ilmastoarkkitehtuuri on sikäli erittäin käytännönläheistä, että ympäristökriiseihin vastaaminen on välttämättömyys.

- Taiteellista ilmaisua voi tehdä ja pitääkin tehdä, muttei irrallaan maailman tilanteesta. Tuntuu tavallaan katkeralta, ettei voi hyvällä omalla tunnolla suunnitella uudisrakennuksia, mutta maailman tilanteeseen vastaaminen tuo merkitystä ja toivoa.

Voisiko uutta ja tiedostavampaa arkkitehtuuria kutsua uudeksi koulukunnakseen? Ehkä, mutta sen periaatteet ovat uudenlaisten ehtojen sanelemia.

Arkkitehtiopiskelijat korostavat, etteivät he ole valinneet tätä tietä. Muuta vaihtoehtoa ei vain heidän nähdäkseen ole.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 10.11. klo 23:een asti.

Miten tähän tilanteeseen päädyttiin? Kuuntele Pieleen mennyt historia -podcastista

Pieleen mennyt historia: Betoni on ihmiskunnan saastuttavin rakennusmateriaali

Lue myös:

Betonilähiöitä uhkaa nyt purkaminen samoista syistä, joilla puukaupunkien tuhoa perusteltiin 1970-luvulla - vertaa kuvapareissa rakentamisen muutosta

70-luvun betonielementit voitaisiin siirtää purkutyömaalta suoraan uusiin rakennuksiin - loft-asunnoille voitto opiskelijoiden ideakilpailussa

Miehet hermostuivat, kun Wivi Lönn piirsi paloaseman ja Hanna Parviainen halusi tehtaanjohtajaksi - näin kaksikko raivasi tietä uranaisille sata vuotta sitten