Ilta Sanoma

Sellutehdashankkeen vetäjä epäili, että toimistosta varastettiin liikesalaisuuksia tammikuussa 2021.

Lapin poliisilaitos on saanut valmiiksi alkukeväällä käynnistyneen esitutkinnan liittyen Kemijärven sellutehdashankkeeseen ja toimistotilojen murtoon.

Hanketta vetävän Vataset Teollisuus Oy:n Kemijärvellä sijaitseviin toimistotiloihin murtauduttiin tammikuussa. Yhtiön toimitusjohtaja Harri Vatanen kertoi Lapin Kansalle toukokuussa, että yrityksen liikesalaisuuksia on varastettu.

Vatasen mukaan asiakirjoja oli silputtu ja tavaraa kuljetettu pois. Ovista oli kuljettu avaimilla, mutta joitakin kaappeja oli avattu väkisin. Tiloissa toimi aiemmin Boreal Bioref Oy.

Myös Vatasen auto joutui ilkivallan kohteeksi keskellä päivää. Lumisuojat oli muutaman kerran revitty irti tuulilasista ja auton kaksi rengasta tyhjennetty.

Poliisille toimitetuissa tutkintapyynnöissä on pyydetty selvittämään luvatonta tunkeutumista Vataset Teollisuus Oy:n toimitiloihin ja tietojärjestelmiin sekä sitä onko tunkeutumisen yhteydessä tai muuten anastettu liikesalaisuuksia ja näitä luovutettu kolmansille osapuolille.

Esitutkinnan kohteena olleet tapahtumat liittyvät Boreal Bioref Oy:n ja Vataset Teollisuus Oy:n väliseen liiketoimintakauppaan Kemijärvellä.

Esitutkinnassa tapahtumia on selvitetty nimikkeillä yrityssalaisuuden rikkominen, julkisrauhan rikkominen ja yritysvakoilu.

Esitutkinnassa ilmi tulleen perusteella tutkittujen tapahtumien yhteydessä ei ole tapahtunut rikosta, eikä asia näin ollen etene syyteharkintaan.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 20:27:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.