Aluesyyttäjä kertoo todennäköisesti ilmoittavansa tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon. Ex-hallintojohtaja ei ota vielä kantaa siihen, tyytyykö hän oi" /> Aluesyyttäjä kertoo todennäköisesti ilmoittavansa tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon. Ex-hallintojohtaja ei ota vielä kantaa siihen, tyytyykö hän oi" />

YLE


Kittilän kunnan tuorein virkarikosjupakka on näillä näkymin jatkamassa Rovaniemen hovioikeuden käsittelyyn. Syyttäjä aikoo ilmoittaa tyytymättömyyttä ja valittaa hovioikeuteen Lapin käräjäoikeuden viime perjantaina antamasta tuomiosta koskien Kittilän virkarikossyytteitä.

Aluesyyttäjä Sari Anttonen kertoo todennäköisesti valittavansa käräjäoikeuden ratkaisusta ainakin joiltakin osin. Hän ei tarkenna vielä miltä osin.

Oikeus hylkäsi kaikki Kittilän 39 kuntapäättääjää koskevat syytteet, joiden mukaan päättäjät olisivat koston vuoksi poistaneet silloiselta hallintojohtajalta virkatehtäviä ja siten syrjäyttäneet hänet. Hallintojohtaja ei useilta osin hyväksynyt päättäjien toimia liittyen kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomiseen vuonna 2014.

Oikeuden mukaan kuntapäättäjien kostomotiivia ei voitu näyttää toteen. Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Ex-hallintojohtaja Esa Mäkinen ei ota vielä kantaa siihen, aikooko hän valittaa tuomiosta. Mäkinen määrättiin maksamaan Kittilän kunnalle asianosaiskuluja vajaat 500 euroa.

Kaikki muut oikeudenkäyntikulut, noin 300 000 euroa, tulivat valtion maksettavaksi.

Toinen Kittilä-juttu jo vireillä hovissa

Toinen Kittilä-käräjien haara, niin sanottu laskutusjupakka, on vireillä hovioikeudessa, ja juttu tulee näillä näkymin käsittelyyn touko-kesäkuussa.

Siinä käräjäoikeus oli tuominnut kolme kuntapäättäjää ehdolliseen vankeusrangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja petoksen yrityksestä, ja entinen kunnanjohtajan sijainen Kyösti Tornberg sai sakot. Käräjäoikeuden mukaan kuntapäättäjät olivat tilanneet oikeudellisia neuvoja Pertti Eilavaaralta ilman kunnan päätöstä ja yrittäneet maksattaa laskut kunnalla.

Ensimmäinen Kittilä-käräjien haara, joka koski kunnanjohtajan irtisanomiseen liittyvää päätöksentekoa, tuli lähes kokonaan päätökseen reilu viikko sitten, kun korkein oikeus antoi syyttäjälle valitusluvan ainoastaan koskien Kittilän kunnanhallituksen päätöksentekoa liittyen Levin hissiyhtiön toimitusjohtajaan.

Tähän mennessä Kittilän päättäjiä koskeva käräjöinti on tullut maksamaan veronmaksajille pelkästään oikeudenkäyntikuluina noin kaksi miljoonaa euroa.

mardi 9 novembre 2021 17:13:26 Categories: Kittilä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.