Ilta Sanoma

Alle 15-vuotiaille ei koidu rikosoikeudellista vastuuta, mutta heihin voidaan kohdistaa sosiaaliviranomaisten toimia, poliisi kertoo.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo selvittäneensä rikollista tekoa, jossa kaksi 14-vuotiasta poikaa ovat lokakuun lopussa väkivallalla uhkaamalla ja sitä käyttämällä pakottaneet 15-vuotiaan pojan liikkumaan kanssaan Vantaan ja Helsingin alueella.

- Teon aikana 15-vuotiasta on myös pahoinpidelty astaloa käyttämällä niin, että hän on saanut sairaalahoitoa vaativia vammoja. Lisäksi epäillyt anastivat häneltä myös omaisuutta väkivaltaa käyttämällä, rikoskomisario Sampsa Aukio kertoo.

Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeillä vapaudenriisto, ryöstö ja törkeän pahoinpitelyn yritys.

Aukio muistuttaa, että alle 15-vuotiaat tekijät eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan. Siitä huolimatta asiaan puututaan yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa, mikä voi johtaa lapsen liikkumavapauden rajoittamiseen.

- Lisäksi tekijät ovat nuoresta iästään huolimatta velvollisia korvaamaan aiheuttamansa vahingot.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 16:41:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.