Ilta Sanoma

Lapsi oli kuollessaan kolmen kuukauden ikäinen. Poliisi epäili vauvan vanhempia taposta, mutta syyttäjä ei nostanut syytettä.

Sisä-Suomen syyttäjänvirasto sijaitsee Tampereen oikeustalolla.

Sisä-Suomen syyttäjänvirasto sijaitsee Tampereen oikeustalolla. Kuva: Kalle Parkkinen

Länsi-Suomen aluesyyttäjä ei nosta syytteitä Kihniöllä Pirkanmaalla tapahtuneen pienen lapsen kuolemaan liittyvän rikosepäilyn johdosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylä-Satakunta.

Kolmen kuukauden ikäinen vauva menehtyi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa viime vuoden syyskuussa. Sisä-Suomen poliisi epäili lapsen vanhempia pahoinpitelystä ja taposta.

Lääkäri totesi lapsella kylkiluun murtuman. Lääkärinlausunnon mukaan oli todennäköistä, että aikuinen oli ravistellut vauvaa ja aiheuttanut näin vammat.

Esitutkinnassa ei kuitenkaan saatu näyttöä sitä, kuka nuo vammat olisi aiheuttanut. Syyttäjä katsoo, ettei kummankaan epäillyn syyllisyyden tueksi ole todennäköisiä syitä.

Vanhemmat huomasivat lapsella hengitysvaikeuksia päivä neuvolassa käynnin jälkeen. Lääkintähelikopteri vei lapsen Turkuun, jossa tämä menehtyi kaksi päivää myöhemmin.

Osa syyttäjän perusteluista on julistettu salaiseksi.

Syyttäjä ei nostanut syytettä myöskään tapauksessa, jossa asianomistajana oli vauvan kaksivuotias isoveli. Poliisi epäili vanhempien pahoinpidelleen myös häntä.

Vanhemmat kiistivät syyllistyneensä tekoihin.

Lue lisää: Kihniön henkirikoksesta on vangittuna pariskunta - tutkinnanjohtaja vahvistaa kyseessä olevan perheen sisäinen asia

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 12:55:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.