Ilta Sanoma

IS Liigapörssin kauden toinen pelijakso päättyi lauantain kierrokseen.

Vili Saarijärven (oik.) suorituksia on tuuletettu myös IS Liigapörssissä.

Vili Saarijärven (oik.) suorituksia on tuuletettu myös IS Liigapörssissä. Kuva: Kari Mankonen

Liigapörssissä kasataan oma joukkue SM-liigan pelaajista. Kasattu kuuden hengen joukkue menestyy sen mukaan, miten valitut pelaajat onnistuvat oikeissa otteluissa. Pisteitä kertyy mm. maaleista, syötöistä, laukauksista, torjunnoista sekä voitetuista otteluista.

Päättyneen toisen jakson osaavin valmentaja Liigapörssissä oli Toni Sarsama 888 pisteellä. Jakson kakkonen Jussi Ylimäki jäi 17 pisteen päähän. Kolmannesta sijasta käytiin tiukka taistelu kun peräti viisi valmentajaa oli kolmen pisteen sisällä. Viimeisen palkintopallisijan nappasi Aku Manninen. Viiden kärjen täydensivät Justus Juujärvi sekä Juha Pelkonen.

Jakson tuottoisin pelaaja oli Topi Niemelä. Kärppien puolustaja keräsi jakson aikana 137 pörssipistettä. Niemelä takoi kahteentoista otteluun tehot 3+9 ja laukoi 41 kertaa. Tilastokakkonen ja jakson tehokkain hyökkääjä oli Jukurien Petrus Palmu 132 pisteellä. Tapparan Christian Heljanko oli maalivahtien ykkönen, saldona 98 pistettä.

Liigapörssin koko kauden kärjessä kahden pelatun jakson jälkeen on Santeri Salmi. Salmen luotsaama joukkue on kahden jakson aikana saalistanut 1525 pistettä. Eroa taaksepäin kakkoseen Mika Vitikkaan on pyöreät neljäkymmentä pistettä. Koko kauden kolmas on tällä hetkellä Henri Leino 1469 pisteellä. Kärki on tasainen kun kuudentena oleva, kauden 18-19 mestari, Perttu Ukkonen on vain 80 pisteen päässä johtavasta Salmesta.

Alkukauden kahden ensimmäisen jakson maistuvin pelaaja Liigapörssissä on ollut Lukon Vili Saarijärvi. Hallitsevan mestarin takalinjoilla vahvan alkukauden pelannut Saarijärvi on tuottanut 226 pörssipistettä. Tilaston kakkonen on kakkosjakson kärkinimi Topi Niemelä 204 pisteellä.

Tuottoisin hyökkääjä ja tilaston nelonen on Miikka Pitkänen. KalPa-hyökkääjä on savolaisten paras pistemies ja se näkyy myös Liigapörssissä. 201 pistettä. Pitkäsen vanavedessä 199 pisteellä komeilee häikäisevästi parrasvaloihin noussut Joakim Kemell. 17-vuotias JYP-hyökkääjä johtaa maalipörssiä 12 maalilla, joista moni Liigapörssi-valmentaja kiittää.

Syksyn paras maalivahti Liigapörssissä on ollut Oskari Salminen. Jukurien maalilla 427 torjuntaa tehnyt Salminen on tuottanut 164 pörssipistettä. Maalivahtien tilastokakkosen SaiPan Niclas Westerholmin saldo on 145 pistettä. Westerholm on tilastokolmosta Christian Heljankoa vain neljä pistettä edellä.

Taistelu Liigapörssin kolmannen jakson paremmuudesta alkaa maajoukkuetauon jälkeen 15.päivä marraskuuta. Samalla jatkuu myös mittelö koko kauden parhaan Liigapörssi-valmentajan tittelistä.

Oman Liigapörssi-joukkueen pääsee kasaamaan täällä.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 12:09:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.