STT

Vankilassa viruva Georgian ex-presidentti kertoo pelkäävänsä henkensä edestä - kertoo vartijoiden pahoinpitelevän häntä

STT - logo STT 09.11.2021 05:15:46 STT

AFP

Georgian entinen presidentti Mihail Saakashvili kertoo pelkäävänsä vankilassa henkensä puolesta. Asianajajalleen osoittamassa kirjeessä ex-presidentti kertoo vankilan vartijoiden solvanneen häntä, lyöneen häntä niskaan ja vetäneen häntä maata pitkin tukasta kiinni pitäen.

Saakashvili siirrettiin maanantaina vankisairaalaan. Hän arvioi, että siirrolla yritetään saada hänet hengiltä.

Saakashvilin pidätyksen jälkimainingeissa on järjestetty mittavia hallinnon vastaisia mielenosoituksia ja kymmenet tuhannet vaativat jälleen maanantaina ex-presidentin vapauttamista pääkaupunki Tbilisissä.

Uutistoimisto AFP:n toimittajien mukaan noin 40 000 ihmistä oli kokoontunut pääkaupungin keskustassa sijaitsevalle Vapauden aukiolle. Maan suurimman oppositiopuolueen UNM:n johtajan Nika Melian mukaan massaprotestit eivät pääty ennen kuin Saakashvili on vapautettu ja ennenaikaisten vaalien järjestämisestä ilmoitettu

- Me emme hajaannu, meidän protestimme on periksiantamaton ja rauhanomainen, Melia sanoi väkijoukolle ja painotti, etteivät mielenosoittajat aio antaa hallinnon provosoida heitä yhteenottoon.

Aukiolle kokoontumisen jälkeen protestijoukot marssivat Tbilisin keskustan läpi pääministerin kansliaa kohti ja julistivat saartavansa rakennuksen. Melia sanoi, ettei pääministeri Irakli Garibashvilin anneta päästä rakennukseen sisälle tai poistua sieltä.

- Saakashvili on poliittisen koston uhri, emme pysähdy ennen kuin hänet on vapautettu, mielenosoitukseen osallistunut liikemies Niko Mgeladze kertoi.

53-vuotias Saakashvili on ryhtynyt vangitsemisen jälkeen syömälakkoon, ja lääkärit ovat ilmaisseet huolensa hänen heikentyvästä kunnostaan. Ex-presidentti on ehtinyt olla syömälakossa jo yli kuukauden.

Saakashvilin tarkastaneet lääkärit kertoivat maanantaiaamuna, että ex-presidentti vaatisi kiireistä sairaalahoitoa korkeatasoisella klinikalla.

Georgian ihmisoikeusasiamiehen mukaan vankisairaala ei täytä lääkärien vaatimuksia. Ukraina niin ikään vastusti Saakashvilin siirtoa ja arvioi siitä syntyvän lisäriskiä. Saakashvili on nykyään Ukrainan kansalainen.

Saakashvilin asianajajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, ettei miehen turvallisuutta voida taata vankisairaalassa, jonka lääkintähenkilöstössä on heidän mukaansa "tuomittuja rikollisia".

Riippumaton televisiokanava Pirveli kertoi vankisairaalan vankien järjestäneen solvauksia huutaen äänekkään mielenilmauksen Saakashvilia vastaan. Presidenttinä ollessaan Saakashvili vastasi periksiantamattomasta järjestäytyneen rikollisuuden vastaisesta kampanjasta.

Saakashvilin luona vierailleen ihmisoikeusasiamiehen mukaan ex-presidentti siirrettiin vasten tahtoaan. Hänen mukaansa Saakashviliä olisi myös johdettu harhaan kertomalla, että hänet siirretään siviiliklinikalle.

Pääministeri Garibashvili aiheutti tuoreeltaan pahennusta sanomalla, että Saakashvilillä on "oikeus tehdä itsemurha". Hän väitti myös, että hallinnon oli pakko pidättää ex-presidentti, koska tämä ei suostunut jättämään politiikkaa.

Georgian pääoppositiopuolueen perustaja Saakashvili pidätettiin lokakuun alussa, kun hän palasi maanpaosta päivä ennen maassa järjestettyjä paikallisvaaleja.

Saakashvili lähti Georgiasta vuonna 2013, kun jälkimmäinen hänen kahdesta presidenttikaudestaan päättyi. Häntä syytetään Georgiassa vallan väärinkäytöstä, mutta Saakashvilin mielestä syytökset ovat poliittisia.

Lähdettyään Georgiasta Saakashvili on toiminut poliitikkona Ukrainassa, jossa hän oli 2015-2016 Odessan alueen kuvernöörinä. Hän on viime vuodesta toiminut Ukrainan uudistuksista vastaavan viraston johdossa. Saakashvili luopui Georgian kansalaisuudesta vuonna 2015.

Ex-presidentin vangitseminen pahensi poliittista kriisiä, joka sai alkunsa viime vuonna, kun oppositio tuomitsi parlamenttivaalit vilpillisiksi. Vaaleissa otti niukan voiton maata vuodesta 2012 johtanut puolue Georgialainen unelma.

Hallitseva puolue vei niin ikään voiton lokakuun alussa järjestetyissä paikallisvaaleissa. Opposition mukaan myös nämä vaalit ovat olleet vilpilliset.

mardi 9 novembre 2021 07:15:46 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.