Elokuvasäätiön johtajan mukaan tv-sarjoihin pohjautuvat elokuvat ovat samalla viivalla muiden kanssa. Jos rahahanat ovat kuitenkin auenneet tuota" /> Elokuvasäätiön johtajan mukaan tv-sarjoihin pohjautuvat elokuvat ovat samalla viivalla muiden kanssa. Jos rahahanat ovat kuitenkin auenneet tuota" />

YLE


Syksyllä on tullut ensi-iltaan kaksi kotimaista elokuvaa, jotka perustuvat suosittuihin tv-sarjoihin.

Perjantaina ensi-iltaan tulleen Syke-elokuvan katsojaluvut ylittivät Bond-seikkailu No Time to Dien, joka oli pitänyt ykkössijaa ensi-illastaan asti. Sykkeen Hätätila-elokuvan näki viikonloppuna yli 28 000 katsojaa. Sillä on ennakot mukaan lukien 34 000 katsojaa.

- Meni kerta kaikkiaan nappiin, sanoo Sykettä levittävän Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkö Antti Luusuaniemi.

- Kun nähtiin, että Bond vetää, tuotiin ensi-ilta tähän marraskuun alkuun. Bondin ensi-iltaan kuitenkin piti olla hajurako.

Matti Halonen seisoo Helsingissä Tennispalatsin edessä. Taustalla Sorjonen -elokuvan mainos.
Matti Halonen on tyytyväinen Sorjonen, Muraalimurhat -elokuvan katsojalukuihin, mutta lisäkään ei olisi pahitteeksi.Antti Haanpää / Yle

Juuso Syrjän ohjaama Sorjonen puolestaan sai ensi-iltaviikonloppunaan perjantaista sunnuntaihin noin 13 000 katsojaa. Ensi-iltapäivä oli kuitenkin jo keskiviikko. Kaiken kaikkiaan Sorjonen, Muraalimurhat on saanut kahden ja puolen esitysviikon jälkeen 32 000 katsojaa.

- Katsojamäärä on ok, mutta se olisi voinut olla parempi, sanoo Sorjosen tuottaja Matti Halonen.

- Nyt on mieletön ylitarjonta saleissa. Elokuvat eivät nyt saa kovin pitkiä esitysaikoja.

Sorjonen-sarjasta ei ole enää luvassa lisäkausia. Sen sijaan elokuva jatkaa elämäänsä Netflix-suoratoistopalvelussa.

Nyt perataan ennennäkemätöntä elokuvasumaa

Elokuvateatterien vetovoimaa seurataan tarkasti nyt, kun koronarajoitukset ovat väistyneet ja ensi-iltoja on tiiviiseen tahtiin. No Time to Die on saanut jo 538 000 katsojaa, mikä on vain hieman vähemmän kuin edellisillä 007-elokuvilla vastaavassa ajassa.

Syke-elokuvan näyttelijöitä sairaalan vastaanottotiskin takana. Etualalla Lenita Pakkala eli näyttelijä Lena Meriläinen. Valot ovat himmeät, koska sähköt ovat katkenneet.
Syke-elokuvassa on hätätila, sillä sairaalaan on kohdistunut verkkohyökkäys.Jani Viitala

Elokuvia ehti valmistua rajoitusten ja teatterisulun aikana Suomessakin niin paljon, että suma jatkuu ensi kesään asti. Toni Laineen ohjaama Syke-elokuva kuuluu niihin, joiden levitystä lykättiin pitkään. Se oli valmis jo viime vuoden joulusesonkiin.

- Kun monen vaiheen jälkeen päästiin ensi-iltaan ja tähän tulokseen, voi hengähtää helpotuksesta, Luusuaniemi sanoo.

- Tämä on niin sanottu ryntäyselokuva. Eli fanit lähtevät ensimmäisenä liikkeelle.

Hätätilan katsojatavoite on 150 000 katsojassa tai yli.

Kilpailu huomiosta ja parhaista esityssaleista on kovaa. Sykkeen rinnalla perjantaina tuli ensi-iltaan myös toinen kotimainen draama, Kjell Westö -filmatisointi Rikinkeltainen taivas. Claes Olssonin ohjaama elokuva sai vain 3 300 katsojaa.

Ei Elokuvasäätiön tukea

Sekä Sorjonen että Syke tehtiin ilman Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea. Sorjosen budjetti oli 2,4 miljoonaa euroa, mikä on puolet enemmän kuin kotimaisella elokuvalla keskimäärin. Mukana rahoituksessa oli elokuvan kansainvälisesti levittävä Netflix. Syke-elokuvan budjettia ei ole julkistettu.

Lasse Saarinen, elokuvasäätiön toimitusjohtaja
Elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen sanoo, että kaikki elokuvat ovat tukihaussa samalla viivalla.Jaani Lampinen / Yle

Kotimaisille elokuville tuotantotukea myöntävän Elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen kertoo, että tv-sarjoista tehdyt elokuvat ovat samalla viivalla muiden leffojen kanssa. Jos elokuvan rahoitus kuitenkin näyttää vankalta jo tässä vaiheessa, säätiö säästää rahansa muille tuotannoille.

- Mehän rahoitamme alijäämää. Eli paikkaamme elokuvien muualta keräämää rahoitusta.

Se tarkoittaa sitä, että rahoitus menee pääasiassa niille, joiden elokuva ei syntyisi ilman säätiön tukea.

- Tuemme silti myös suuren yleisön elokuvia, Saarinen painottaa.

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n agentti Lena Jaakkola eli näyttelijä Anu Sinisalo tähtää pistoolilla rikostutkija Kari Sorjosta eli näyttelijä Ville Virtasta. Molemmat seisovat laiturilla
Sorjos-elokuvan Muraalimurhat vetonauloina ovat tutut näyttelijät ja tuttu maailma. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n agentti Lena Jaakkola (Anu Sinisalo) tähtää rikostutkija Sorjosta (Ville Virtanen).Kimmo Korhonen

Vaikka tv-sarjaelokuvat eivät saaneet tuotantotukea, levitystukea myönnettiin molemmille ja Sorjoselle myös kehittelytukea. Säätiökin haluaa kansan takaisin elokuvasaleihin ja kotimaiset tuotannot pyörimään siellä.

Kriitikoilta sekä Syke-elokuva että Sorjonen saivat lähinnä tympeän vastaanoton.

Hytillä menee hyvin

Syyskauden suurin kotimainen yllättäjä on Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6. Lähes kokonaan venäjänkielinen elokuva tuli ensi-iltaan samalla viikolla kuin Sorjonen ja on saanut jo 57 000 katsojaa.

Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin löyhästi perustuvaan Hytti nro 6:een kohdistuvaa kiinnostusta ovat nostaneet kansainväliset tunnustukset ja erinomaiset arviot. Katsojaluku on poikkeuksellisen korkea ei-suomenkieliselle elokuvalle, jossa ei ole edes yleisölle tuttuja näyttelijöitä.

hytti nro 6
Hytti nro 6 -elokuvan naispääosassa on Seidi Haarla. Elokuvan mahdollista ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkuutta jännitetään parhaillaan.Sami Kuokkanen, © Elokuvayhtiö Aamu

Kiinnostus saattaa kiihtyä entisestään, jos Hytti nro 6 saa Oscar-ehdokkuuden. Tällä hetkellä se on viihdebisneslehti Varietyn asiantuntijaäänestyksessä parhaan ulkomaisen elokuvan suosikkien sijalla neljä.

Kategorian viisi Oscar-ehdokasta julkistetaan 8. helmikuuta. Joulukuun 21. päivänä julkistetaan 15 elokuvan shortlist.

Ranskassa Hytti nro 6 tuli ensi-iltaan viime viikolla. Se sai keskiviikosta sunnuntaihin noin 35 000 katsojaa, mitä pidetään hyvänä tuloksena.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 9.11. klo 23:een saakka.

Lue myös:

Palkittu Hytti nro 6 nousi valokeilaan jo kesällä, nyt yleisö Suomessa pääsee viimein näkemään sen - näin elokuva poikkeaa Rosa Liksomin romaanista

Alkuperäinen Sorjonen oli kovempi ja ylimielisempi - näyttelijä Ville Virtanen kertoo, miten suosikkiroolihahmo muokkautui

Sykkeen neljä kautta ikuisesti Yle Areenassa!

lundi 8 novembre 2021 22:57:35 Categories: YLE kotimaiset elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.