Helsinki odottaa, että valtio on tehnyt vastaavan päätöksen. Tavoitteena on perustaa uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo Helsingin Eteläsatamaan." /> Helsinki odottaa, että valtio on tehnyt vastaavan päätöksen. Tavoitteena on perustaa uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo Helsingin Eteläsatamaan." />

YLE


Helsingin kaupunginhallitus on hyväksynyt Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön perustamisen yhdessä valtion kanssa kokouksessaan maanantai-iltana. Samalla kaupunginhallitus päätti osoittaa 25 000 euron suuruisen määrärahan säätiön peruspääomaa varten.

Kaupunginhallituksen päätös on ehdollinen. Helsinki odottaa, että valtio on tehnyt vastaavan päätöksen.

Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea arkkitehtuuri- ja designmuseotoimintaa sekä tehdä tunnetuksi arkkitehtuuria ja muotoilua. Säätiö aikoo perustaa uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon Helsingin Eteläsatamaan.

Jatkossa valtio ja kaupunki pääomittaisivat museosäätiötä saman suuruisin osuuksin. Tavoitteena on yhteensä 150 miljoonan euron suuruinen pääoma, josta valtion ja Helsingin osuudeksi tulisi kummallekin 60 miljoonaa euroa.

Yksityisen pääoman osuus olisi vähintään 30 miljoonaa euroa, jonka hankkiminen olisi perustettavan museosäätiön tehtävä.

Osa yksityisestä rahoituksesta luvattu aiemmin ehdollisena

Helsingin kaupunki kertoi huhtikuussa, että Jane ja Aatos Erkon säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat ehdollisesti sitoutuneet Helsinkiin suunnitellun arkkitehtuuri- ja designmuseon pääomittamiseen yhteensä vähintään 24 miljoonalla eurolla. Jane ja Aatos Erkon säätiö myöntää 20 miljoonaa, joka on suurin Suomessa koskaan kulttuurille tehty yksityinen lahjoitus.

Lopullinen päätös uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamisesta ja säätiön pääomittamisesta tehdään suunnittelu- ja selvitysaineiston valmistuttua. Päätös edellyttää valtion, kaupungin, yksityisten pääomittajien sekä nykyisten Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon säätiöiden hyväksyntää.

Aiemmin on arvioitu, että valmistelu kestää vuoden 2023 loppuun, jolloin lopulliset päätökset tehdään hankkeen toteuttamisesta.

Lue myös:

Uudelle arkkitehtuuri- ja designmuseolle historiallisen suuri lahjoitus

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelu etenee

lundi 8 novembre 2021 21:35:22 Categories: Designmuseo YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.