Ilta Sanoma

Älykello ja tatuoinnit eivät ole mittaustulosten kannalta hyvä yhdistelmä.

Älykello ei mittaa kunnolla tatuointien läpi. Kuvituskuva.

Älykello ei mittaa kunnolla tatuointien läpi. Kuvituskuva. Kuva: Colourbox

Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm kertoi eilen Twitterissä tehneensä havainnon, että älykellot toimivat heikosti tatuointien kanssa.

- Kuulkaas nuoret, jos tatuoitte ranteenne, niin sitä sitten nelikymppisenä katuu.

- Koska nämä helvetin älykellot eivät toimi tatuointien läpi, eikä kukaan kerro sitä ennen kuin kierrätit jo paketin.

Lindholmin viesti sai paljon kommentteja kohtalotovereita. Niissä sanottiin muun muassa happisaturaation mittauksen onnistumisen olevan hyvin satunnaista. Sykemittaus tuntuisi onnistuvan hieman paremmin.

Ongelmana on olemassa useamman hyväksi havaitsema apukeino: läpinäkyvä teippi. Sen liimaaminen älykellon ja ihon väliin tuntuu parantavan mittaustuloksia monella. Tämä on huomattu myös Redditissä.

Keskustelussa mainittiin myös, että tatuoinnit ovat hyvä syy olla ostamatta älykelloa.

Älykellovalmistajat kertovat asiasta verkkosivuillaan. On kuitenkin melko suuri vaatimus, että ostajat lukevat näitä tietoja ennen kuin raha vaihtaa omistajaa.

- Jos ranteen iholla on tatuointeja, vältä anturin asettamista aivan niiden kohdalle, sillä tämä voi estää tarkkojen lukemien saamisen, Polar kertoo erään älykellonsa käyttöohjeessa.

- Hikoilu, tumma ihonväri, kehon rasva ja tatuoinnit voivat heikentää optisen anturin lukemien tarkkuutta, koska ne lisäävät laitteen ja verisuonien välille ylimääräisiä tiedonkäsittelyä vaikeuttavia kerroksia, kuten kosteutta (samoin kuin uinnissa), melaniinia, etäisyyttä tai keinotekoista pigmentointia, Suunto kirjoittaa verkkosivuillaan.

Ilta Sanoma
lundi 8 novembre 2021 13:04:00 Categories: Ilta Sanoma Mobiili

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.