Joaquin Gomezin sopimus SJK:n kanssa kattaa ainakin seuraavat kaksi kautta." /> Joaquin Gomezin sopimus SJK:n kanssa kattaa ainakin seuraavat kaksi kautta." />

YLE


Espanjalainen Joaquin Gomez on Seinäjoen Jalkapallokerhon uusi valmentaja Veikkausliigassa. SJK vahvisti Gomezin kahden vuoden sopimuksen, johon sisältyy optio yhdestä lisäkaudesta.

Suomessa jo useamman vuoden vaikuttanut Gomez, 35, valmensi päättyneellä kaudella HIFK:n Veikkausliigassa viidenneksi. SJK on Gomezille jo entuudestaan tuttu seura, sillä hän toimi seuran valmennustiimissä vuonna 2020.

- Tämä on seura, joka sai minut kokeilemaan siipiäni seuravalmentajana Suomessa. Minä sekä perheeni viihdyimme täällä viimeksi hyvin. On mahtavaa tulla seuraan, joka on minulle jo ennestään tuttu, Gomez sanoi tiedotteessa.

SJK ei käyttänyt edellisen päävalmentajansa Jani Honkavaaran optiota, vaikka seura nappasi pronssimitalit. Honkavaaralle kerrottiin päätöksestä jo elokuussa. Etenkin loppukausi oli SJK:lta vahva, joten Gomezilla on uudelle pestilleen hyvät lähtökohdat.

- Seura on myös mennyt oikeaan suuntaan viime aikoina. Täällä on tehty hyvää työtä ja toivon, että voimme seuraavaksi ottaa taas uuden askeleen eteenpäin ja menestyä vielä paremmin, Gomez sanoi.

HIFK:n ja SJK:n lisäksi Gomez on toiminut Suomessa alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmennusryhmässä. Ennen Suomea Gomez valmensi Englannissa muun muassa Lutonin, Stoken ja Brightonin organisaatioissa.

Pronssisijan myötä SJK pääsee ensi kaudella mukaan Konferenssiliigan karsintoihin. Europelipaikka on seuralle historian neljäs.

Lue myös:

HJK:n Miro Tenho Huuhkajiin, Juhani Ojala loukkaantunut

AC Oulu säilytti sarjapaikkansa - RoPS-hyökkääjä ei sulattanut joukkuekaverin ulosajoa: "Se oli tuomarivirhe"

FC Inter jatkaa espanjalaisvalmennuksessa - Miguel Grau ottaa komennon Turussa: "Identifioin itseni hyökkäävän jalkapallon ystäväksi"

lundi 8 novembre 2021 12:14:17 Categories: Veikkausliiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.