Ilta Sanoma

Mika Vilpo rakensi sähköisen järjestelmän, josta on hyötyä myös kunnille.

Vuoden vapaaehtoinen pelastaja on turkulainen Mika Vilpo.

Vuoden vapaaehtoinen pelastaja on turkulainen Mika Vilpo. Kuva: Katri Lehtola

Vuoden vapaaehtoisen pelastajan tunnustus on myönnetty turkulaiselle Mika Vilpolle.

Vilpo on korona-aikana koordinoinut ansiokkaasti vapaaehtoistoimintaa Varsinais-Suomessa. ICT-konsulttina työskentelevä Vilpo on rakentanut sähköisen järjestelmän, jonka avulla yli 750 vapaaehtoista on saatu rekrytoitua ja ohjattua tarvittaviin tehtäviin. Järjestelmän avulla pystytään myös seuraamaan tehtävien toteutumista ja tilastoimaan ne.

Uutta järjestelmää ovat hyödyntäneet myös kunnat, jotka ovat sen kautta pyytäneet SPR:ltä apua muun muassa ikäihmisten voinnin kartoittamiseen, monikieliseen koronatiedottamiseen ja ikäihmisten asiointiavun järjestämiseen.

Järjestelmää tullaan käyttämään myös muissa viranomaistoimintaa tukevissa avustustehtävissä.

Tunnustuksen saava Vilpo on ollut mukana Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnassa SPR:n kautta 22 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tilannejohtajana ja kouluttajana sekä vastaa Punaisen Ristin Turun osaston ensiapuryhmätoiminnasta ja valmiudesta.

- Mika Vilpo on meille kaikille innostava esimerkki siitä, kuinka omaa ammattiosaamistaan voi käyttää yhteiseen hyvään vapaaehtoistoiminnassa, Varsinais-Suomen piirin valmiuspäällikkö Tommi Virtanen sanoo tiedotteessa.

Ilta Sanoma
lundi 8 novembre 2021 11:54:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.