Noin puolet Suomessa asuvista saavuttaa perusterveydenhuollon palvelut joukkoliikenteellä 20 minuutissa, mikäli he asuvat joukkoliikenteen toiminta-alueella. Puolessa tunnissa palveluihin pääsee joukkoliikenteellä lähes kolme neljästä suomalaisesta.

Maakuntien välillä on kuitenkin selviä eroja, ilmenee tuoreesta Oulun yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa koko maan laajuisesti perusterveydenhuollon palvelujen maantieteellistä saavutettavuutta joukkoliikenteellä.

Tutkimuksessa perusterveydenhuoltoon luetaan terveyskeskukset, neuvolat, hammashoito ja apteekit. Tutkimus on julkaistu Applied Geography -tiedejulkaisussa.

- Kokonaisuutena tilanne näyttää hyvälle, mutta alueelliset ja paikalliset erot ovat merkittäviä. Ongelmat saattavat jäädä piiloon, kun kokonaistilanne valtakunnallisesti katsottuna vaikuttaa hyvälle, sanoo yliopistotutkija, geoinformatiikan dosentti Harri Antikainen Oulun yliopistosta.

Antikaisen mukaan isot kaupungit ja suuret taajamaseudut dominoivat tulosta, vaikka löytyy alueita, joissa saavutettavuus on heikko. Tilanne korostuu erityisesti joukkoliikenteessä.

- Ongelmana on, onko joukkoliikennettä yleensä saatavissa lainkaan tai millaisilla vuoroväleillä. Tässä mielessä epätasa-arvo on erityisen voimakasta ja syrjäseudut ovat ongelmallisessa asemassa, Antikainen sanoo.

Perusterveydenhuollon palveluiden saavutettavuus joukkoliikenteellä on parasta Uudellamaalla sekä muissa väestöltään suurissa eteläisen Suomen maakunnissa. Saavutettavuus on heikointa Lapissa, Kainuussa, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa. Erityisen pitkiä reittejä on myös saaristoalueilla.

Eroja on havaittavissa myös eri ikäryhmissä. Erot ovat kuitenkin melko vähäisiä.

- Ikääntyneiden eli terveyspalveluja tyypillisesti eniten käyttävien osalta tilanne on suhteellisen hyvä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että he asuvat kaupunki- ja kuntakeskuksissa palvelujen läheisyydessä, Antikainen sanoo.

Sen sijaan teini-ikäisten, erityisesti 15-17-vuotiaiden osalta tilanne on hankalampi.

- Esimerkiksi jos teini-ikäiset haluavat käyttää terveyspalveluja itsenäisesti, eivätkä halua käyttää vanhempien kyytiä ja joukkoliikennettä ei ole tarjolla, niin tilanne on ongelmallisempi, sanoo tutkimusjohtaja, dosentti Ossi Kotavaara Oulun yliopistosta.

Kotavaaran mukaan tilanne on vaikea myös joukkoliikenneverkon ulkopuolella, jos ei ole ajokorttia tai omista autoa. Saavuttaminen jää taksin tai tuttavien kuljetuksen varaan.

Tutkimuksessa käytettiin paikkatietoperusteista saavutettavuusanalytiikkaa eli taustalla on tieverkon paikkatietomalli, jolla voi mitata henkilöautojen matka-aikoja sekä avoimesti saatavilla olevia digitaalisia joukkoliikenneaineistoja.

- Tämä mahdollisti sen, että ehkä ensimmäistä kertaa maailmassa saavutettavuutta pystyttiin tutkimaan koko valtion tasolla, Kotavaara sanoo.

Kaikkia liikennöitsijöitä tutkimukseen ei saatu mukaan, mikäli niiden tiedot eivät ole julkisesti sähköisessä muodossa.

Voimakas keskittäminen heikentää tilannetta

Joukkoliikenteen merkitys terveyspalveluiden saavutettavuudelle on suurin kaupunkien reuna-alueilla. Taajama-alueilla liikennettä on, mutta mitä kauemmaksi keskuksista mennään, sitä heikommaksi tilanne muuttuu.

Kuntatasolla yksi keino olisi miettiä kuljetuspalveluja tilanteen helpottamiseksi.

- Jatkossa saavutettavuus tulisi aina huomioida niin terveyspalveluiden kuin myös joukkoliikenteen kehittämisessä. Vaikka ihmiset asuisivat kohtuullisen matkan päässä, mutta joukkoliikennettä ei ole, niin saavutettavuus on huono, Kotavaara sanoo.

Käytännössä yksi vaihtoehto olisi Kela-kuljetuskorvausjärjestelmän uudistaminen.

- Rahoitus tulisi jatkossa sote-alueelle. Alueen sisällä sitten päätettäisiin, miten kuljetukset olisi hyvä järjestää, Antikainen sanoo.

Antikainen ei kuitenkaan kannata palveluiden keskittämistä liian pitkälle. Syrjäseuduilla tulisi säilyttää vähintään riittävät peruspalvelut, erikoissairaanhoito on sitten yliopisto- ja keskussairaaloissa.

- On ymmärrettävää, että keskittämisellä halutaan taata laadukkaat ja turvalliset terveyspalvelut, mutta jokin raja siinä on oltava. Esimerkiksi Pohjois-Suomen syrjäseuduilla keskittäminen on uhkakuva. Jos palveluiden järkevä saavuttaminen on jo nyt rajalla, niin voimakas lisäkeskittäminen pudottaa paljon ihmisiä palveluiden ulkopuolelle, Antikainen toteaa.

Yksi mahdollisuus olisi lisätä sähköisiä terveyspalveluita, mutta ne eivät korvaa kasvokkain tapahtuvaa hoitotilannetta. Lisäksi niiden käyttämisessä erityisesti ikäihmisillä on omat vaikeutensa ja rajalliset mahdollisuudet käyttää niitä.

Oulun yliopisto jatkaa tutkimusta laajemmasta näkökulmasta.

- Kun tilannekuva laajenee ja tutkimus syvenee, niin lopputulos voi olla heikompi, Antikainen sanoo.

Oulun yliopiston tutkimus toteutettiin osana IMPRO-hanketta, joka tuottaa tietoa sote-palvelujen rakenteesta, niiden toimivuudesta ja tuloksellisuudesta. IMPRO on Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama hanke.