Ilta Sanoma

Yksi tähtipareista joutui jättämään kisan sunnuntai-illan suoran lähetyksen päätteeksi.

Tanssii tähtien kanssa -kisasta pudotettiin sunnuntaina jälleen yksi kilpailija. Tanssiparketit joutuivat jättämään Kiti Kokkonen ja Marko Keränen, jotka saivat vähiten ääniä tuomaripisteiden ja yleisöäänten jälkeen.

Illan paras pari olivat odotetusti pelkkiä kymppejä saanut Krista Siegfrids ja hänen parinsa Anssi Heikkilä.

Sunnuntain TTK-lähetys oli ensimmäinen, jossa parit tanssivat kaksi tanssia. Varsinaisten esitystensä lisäksi tähtiparit veivät yleisön aikamatkalle 2000-luvulta aina 50-luvun rytmeihin saakka. Toisesta tanssistaan parien oli mahdollista saada tuomaristolta lisäpisteitä.

Viime viikolla kisasta ei pudotettu yhtään paria, sillä tanssiparketeilla nähtiin Roosa nauha -erikoisjakso. Jakson pisteet laskettiin yhteen tämän viikon pisteiden kanssa.

Kisasta ovat aiemmin pudonneet Sita Salminen, Viivi Huuska, Mikael Gabriel, Kristo Salminen, Elina Gustaffsson ja Kari Kanala.

Pisteissä on laskettu yhteen viime viikon, tämän viikon sekä aikamatkan pisteet.

Krista ja Anssi, quickstep ja 80-luku: 30+30+10=70

Waltteri ja Kia, foxtrot ja 50-luku: 29+28+9=66

Ernest ja Anniina, salsa ja 70-luku: 30+19+9=58

Kiti ja Marko, paso doble ja 60-luku: 27+22+7=56

Jenni ja Sami, samba ja 90-luku: 21+23+8=52

Aki ja Katri, rumba ja 2000-luku: 24+16+6=46

Ilta Sanoma
dimanche 7 novembre 2021 23:24:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.