Suomen Palloliiton tietojen mukaan Huuhkajien kannattajat eivät voi matkustaa Zenicassa pelattavaan MM-karsintaotteluun Bosnia-Hertsegovinaa vast" /> Suomen Palloliiton tietojen mukaan Huuhkajien kannattajat eivät voi matkustaa Zenicassa pelattavaan MM-karsintaotteluun Bosnia-Hertsegovinaa vast" />

YLE


Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa ensi viikon lauantaina huipputärkeän MM-karsintaottelun Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Huuhkajien fanit eivät kuitenkaan näillä näkymin pääse seuraamaan Zenicassa pelattavaa kamppailua.

- Perjantaina saamiemme tietojen mukaan Zenicaan ei päästetä vieraskannattajia, paikallinen rokotustilanne on huono ja koronatapauksia esiintyy selkeästi enemmän kuin meillä Suomessa, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi Yle Urheilulle.

Bosnia-Hertsegovinassa on viime päivinä todettu noin tuhat uutta koronatartuntaa päivässä. Uusia koronakuolemia on päivittäin ollut noin 30.

Lahti ei osannut sanoa, onko päätös lopullinen vai onko Huuhkajien kannattajilla vielä toiveita päästä Zenicaan.

- Mahdollisesti voi vielä muuttua. Palloliitolla ei ole tarkkoja tietoja siitä, että tehdäänkö vielä tulevankin viikon aikana uusia päätöksiä, Lahti totesi.

Huuhkajat kamppailee MM-karsintalohkonsa toisesta sijasta ja paikasta MM-kisojen jatkokarsintoihin. Suomi kohtaa tulevan viikon lauantaina vierasottelussa Bosnia-Hertsegovinan ja 16. marraskuuta Helsingissä Ranskan.

Suomi tarvitsee voiton joko Bosniasta tai Ranskasta.

Lue myös:

Tässä on Huuhkajien kokoonpano ratkaiseviin MM-karsintaotteluihin - Tim Sparv yhä poissa, Kanerva kommentoi kapteenin kohtaloa

dimanche 7 novembre 2021 19:28:20 Categories: Huuhkajat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.