Vesi- ja räntäsateiden jälkeen sää selkenee ja kylmenee hetkeksi. Loppuviikosta on tulossa vaihteleva." /> Vesi- ja räntäsateiden jälkeen sää selkenee ja kylmenee hetkeksi. Loppuviikosta on tulossa vaihteleva." />

YLE


Alkuviikon sää näyttää siltä, että etelää myöten kannattaa harkita talvirenkaiden vaihtoa alle. Lämpötila keikkuu nollan molemmin puolin, ja vesisateiden lisäksi odotettavissa on paikoin räntää ja lunta.

Sunnuntaina illalla etelässä sataa yleisesti vettä, sisämaassa myös räntää. Märälle maanantaiaamulle ei ole toistaiseksi kelivaroituksia, mutta Ylen meteorologi Matti Huutonen kehottaa silti olemaan tarkkana liikenteessä.

- Vaikka vesisade ja pilvet pitänevät lämpötilan plussan puolella, liukasta voi olla. Talvirenkaita on jo vaihdettu ahkerasti pohjoisessa, ja nyt niitä aletaan tarvita myös etelässä.

Huomisen päivän aikana sää poutaantuu ja aurinkokin paistaa. Illan mittaan lämpömittari painuu pakkaselle koko maassa.

- Maanantain ja tiistain välisenä yönä on tulossa syksyn toistaiseksi kylmin hetki. Pohjoisimmassa Suomessa pakkasta voi olla paikoin jopa 25 astetta, sanoo Huutonen.

Tiistaina päivällä lännestä vyöryy uusia sateita, jotka liikkuvat illan aikana laajalti Suomen yli itään. Samalla sää lauhtuu selvästi.

- Lunta saattaa tulla laajalti, joskin yöllä sateet muuttuvat vedeksi. Joka tapauksessa tulossa on huonoa keliä isoon osaan maata, varoittaa Huutonen.

Keskiviikon jälkeen sää kylmenee jälleen. Tämänhetkisten ennusteiden perusteella loppuviikko näyttää pitkälti poutaiselta.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

dimanche 7 novembre 2021 19:12:41 Categories: Kotimaan uutiset YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.