Ilta Sanoma

Aston Villa antoi potkut Dean Smithille.

Dean Smith sai lähteä Aston Villasta.

Dean Smith sai lähteä Aston Villasta. Kuva: TONY O'BRIEN / Reuters

Viisi viime otteluaan Valioliigassa hävinnyt Aston Villa vaihtaa valmentajaa. Seura tiedotti sunnuntaina, että se on antanut potkut Dean Smithille.

50-vuotias Smith ehti valmentaa birminghamilaisseuraa lokakuusta 2018 lähtien. Hän nosti Villan Valioliigaan keväällä 2019 ja piti seuran pääsarjassa kaksi kautta.

Tappiokierre oli kuitenkin liikaa seuran pomoille. Mono heilahti, vaikka Aston Villa on yhä sarjassa sijalla 15, kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella.

-?Viime kausi alkoi hyvin, mutta tänä vuonna tulokset, esitykset ja liigasijoitus eivät ole parantuneet haluamallamme tavalla. Tästä syystä päätimme tehdä vaihdon nyt, jotta uusi päävalmentaja saa aikaa vaikuttaa asioihin, Aston Villan toimitusjohtaja Christian Purslow perusteli seuran kotisivuilla.

Valioliigassa alkaa tämän viikonlopun jälkeen maaottelutauko. Lauantaina Norwich City kertoi erottaneensa Daniel Farken.

Lue lisää: Teemu Pukin seura voitti ensimmäisen Valioliigan ottelunsa tällä kaudella - valmentaja sai heti potkut

Ex-toppari Smith on kotoisin Birminghamin kupeesta West Bromwichista. Hänen isänsä Ron oli Aston Villan kannattaja ja työskenteli seuran palveluksessa.

Ilta Sanoma
dimanche 7 novembre 2021 17:57:00 Categories: Ilta Sanoma Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.