Lauantai-iltana Rovaniemellä havaittiin noin 1.5 magnitudin maanjäristys. Seismologian instituutti on saanut paikallisilta lukuisia havaintoja tapahtunees" /> Lauantai-iltana Rovaniemellä havaittiin noin 1.5 magnitudin maanjäristys. Seismologian instituutti on saanut paikallisilta lukuisia havaintoja tapahtunees" />

YLE


Maa järisi Rovaniemellä lauantai-iltana. Seismologian instituutin alustavan analyysin mukaan kyseessä oli noin viiden kilometrin syvyydessä tapahtunut, 1.5 magnitudin maanjäristys.

Lukuisat ihmiset ovat Rovaniemen alueella havainneet järistyksen ja raportoineet havainnoistaan instituutille. Yksi järistyksen havainneista on rovaniemeläinen Aimo Honkavuori.

- Siinä jäi paikoilleen odottamaan, että hetkinen, mikäs tämä ääni oikeastaan oli. Vaimolta kysyin, että kuulitko saman asian, sellaisen tömähdyksen?

Honkavuori kuvailee kiinnittäneensä huomiota nimenomaan tömähdykseen, ei tärähdykseen.

- Ei paukahdus, ei räjähdys, vaan tömähdys. Se vähän erilaisuudellaan pysäytti, että mikähän tämä on.

Erikoinen hetki hämmästytti myös Tuija Lainetta, joka havaitsi järistyksen kotonaan Rovaniemen Rinteenmäellä.

- Kyllä, kunnon jytkähdys. Ikkunat helkähtivät. Ihan kuin olisi auto törmännyt taloon.

Järistys on seismologian instituutin mukaan rekisteröity yli 400 kilometrin päässä olevilla asemilla. Järistystä lähimpänä oleva asema sattui olemaan alle kymmenen kilometrin päässä, ja siksi sen rekisteröinneissä tapaus tulee ilmi selvästi.

Tarkempi analyysi lauantai-illan järistyksestä valmistuu maanantaina.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

samedi 6 novembre 2021 23:36:28 Categories: YLE maanjäristykset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.