Kun ajattelet sanaa kitupiikki, mitä sinulle tulee mieleen?

Todennäköisesti äärimmäisen saita ihminen, sellainen rahojensa päällä kädet puuskassa istuva Roope Ankka.

Sitä et ehkä tiennyt, että kitupiikiksi kutsuttiin kansan suussa Suomessa aikoinaan nauriiseen kaiverrettua naurislyhtyä. Irvistävän Halloween-kurpitsalyhdyn varhaista talonpoikaismallia, jonka sisuksissa paloi lampaantaliin kastettu kituliaasti valaiseva tikku.

Kitupiikkien kitsas valo väpätti talojen edustoilla etenkin loka-marraskuun taitteessa. Ennen nimittäin ajateltiin, että tähän aikaan vuodesta sijoittui niin sanottu jakoaika, noin kahdentoista päivän mittainen aurinko- ja kuuvuoden eron tasaava ajanjakso, jolloin elettiin kahden vuoden välissä.

Maataloustyöt oli syksyn osalta tehty, sato korjattu ja säilötty, eikä uutta ollut vielä kylvetty. Vanha kansa uskoi, että jakoaika oli vaarallista, sillä raja tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä oli huokoinen. Henget liikkuivat keskuudessamme. Levottomat vainajat pidettiin loitolla polttamalla tulia. Sytytettiin päreitä, soihtuja ja koverrettiin juureksista lyhtyjä.

- Nykyisessä tavassamme polttaa kynttilöitä pyhäinpäivänä on kaikuja tästäkin perinteestä, kertoo kekriin perehtynyt teologi Anna Saurama.

Muinaiset kekriperinteet näkyvät pikkujouluissakin

Kekrillä tarkoitetaan syksyistä sadonkorjuuta ja työvuoden päätöstä juhlistanutta tapahtumaa, jota on vietetty eri puolilla Eurooppaa jo esihistoriallisella ajalla. Suomessa kekri oli vuoden suurin juhla, jota juhlittiin joustavasti Mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän välisenä aikana. Kukin talo juhlisti kekriä saatuaan sadonkorjuunsa päätökseen, joten samassa kylässä kekriä voitiin viettää montakin päivää kerrallaan.

Tärkeää oli, että pöytä katettiin notkuvaksi satokauden antimilla. Ylensyömisen tarkoitus oli taata runsas sato myös tulevalle vuodelle, joten ruoka ei saanut loppua kesken.

- Ajateltiin, että kekrinä esi-isät saapuvat tarkastamaan, miten tilasta on pidetty huolta. Kun isäntäväki meni saunaan, pöytä katettiin esi-isille ja heille myös lämmitettiin sauna, Saurama kertoo.

Kekri oli riehakas juhla, jossa viljasadon runsauden takaamiseksi ryypyn ottivat nekin, jotka eivät muulloin viinaksiin tarttuneet. Etenkään talon isäntä ei saanut sylkeä kuppiin.

- Kekriperinteisiin kuului, että isännän piti juoda hyvin, mutta hän ei kuitenkaan saanut sammua. Se olisi tarkoittanut, että ohrakin lakoaa.

Sittemmin kekriin liittyneet vanhat rituaalit ja perinteet ovat sekoittuneet kirkollisiin juhlapyhiin ja pyhimyskalenteriin. Ylenpalttinen syöminen liitetään jouluun, ja tulevaa vuotta ennustetaan uutenavuotena.

Kekriin kuuluu ajatus siitä, että ajattelemme itsemme osana jatkumoa. Anna Saurama, teologi

Saurama tulkitsee, että myös tavassamme viettää pikkujouluja on kaikuja kekristä. Kekri kun oli eräänlainen liminaalitila, siirtymävaihe, joka tarjosi mahdollisuuden perinteisten kategorioiden kiepautukselle.

- Kekrin aikaan isännät saattoivat tarjoilla palvelusväelle tai miehet pukeutua naisten vaatteisiin. Tämänkaltaista tuttujen roolien sekoittumista voi nähdä myös pikkujouluissa.

Tutuksi tullut Halloween on kekrin serkku

Alkujaan irlantilaisten maahanmuuttajien mukana Yhdysvaltoihin matkannut Halloween on tullut osaksi suomalaisten vuosittaista juhlakalenteria. Etenkin päiväkodeissa ja kouluissa on otettu ilo irti pimeään syksyyn sijoittuvasta juhlasta, jonka juuret ovat kelttiläisessä sadonkorjuujuhlassa samhainissa.

- Halloweeniin liitetyt perinteet naamioitumisesta ja talolta toiseen kiertämisestä liittyvät myös kekriin. Aikoinaan nuoret kiersivät kylällä kestitystä vaatien. Jos sitä ei annettu, he saattoivat uhata kaataa uunin. Halloween on ikään kuin kekrin serkku, Saurama kertoo.

Vielä 1950-luvulla kaupunkilaiset saattoivat suunnata maaseudulla asuvien sukulaistensa luokse kekrin viettoon. Sittemmin kekrin juhlinta on hiipunut, kunnes viime vuosien aikana perinteinen sadonkorjuujuhla kekri on alkanut taas kiinnostaa.

Esimerkiksi Suomenlinnassa Helsingissä järjestetään pyhäinpäivän iltana Viaporin kekri -juhla, jota vietetään tänä syksynä jo seitsemättä kertaa. Monet Viaporin kekrin tapahtumista on myyty loppuun jo etukäteen.

Kekriteema sadonkorjuuherkkuineen näkyy myös monien aikaansa seuraavien ja ympäristöasioista kiinnostuneiden ihmisten pyhäinpäiväviikonlopussa.

Saurama ajattelee, että kekriin liittyy paljon ajankohtaisia teemoja, jotka puhuttelevat nimenomaan nykyihmistä ja meidän aikaamme. Kekriin liittyy kestävä elämäntapa, satokauden mukaan eläminen ja ylisukupolvinen yhteisöllisyys.

- Kekriin kuuluu ajatus siitä, että ajattelemme itsemme osana jatkumoa. Emme ole vastuussa teoistamme vain tuleville sukupolville, vaan myös heille, jotka ovat tämän kaiken rakentaneet.

Tänä viikonloppuna on monta hyvää syytä sytyttää kynttilä ja laittaa pata porisemaan.