Rumba

Bruno Mars ja Anderson .Paak laulavat aiheesta, joka saattaa vähitellen jäädä unholaan

Rumba - logo Rumba 06.11.2021 16:15:45 Pop Media
Bruno Mars ja Anderson .Paak laulavat aiheesta, joka saattaa vähitellen jäädä unholaan

Silkkistä soundia jälleen.

Yhdessä Silk Sonicin muodostavat Bruno Mars ja Anderson .Paak ovat julkaisseet vielä yhden sinkun 12. marraskuuta ilmestyvältä albumiltaan. Smoking Out The Window on jo neljäs julkaistavalta albumilta, joka pitää sisällään 9 kappaletta. Bruno Marsin edellinen sooloalbumi oli yhtä pitkä, joten ylijäämää hän on tottunut karsimaan raskaalla kädellä.

An Evening With The Silk Sonic -albumilla tullaan näiden ennakkomaistiaisten perusteella keskittymään vahvasti vanhaan soulsoundiin. Anderson .Paak on vastaavasta soundista ammentanut pitkin uraansa ja Bruno Marsin edellinen levy oli kuin aikahyppy menneeseen.

Tietynlainen hyppy menneeseen on myös uusi biisi, sillä vaikka nykybiiseissä erinäiset päihteet tottakai esiintyy, niin ikkunasta röökaaminen on hivenen vaipunut unholaan ja niin lienee tulevaisuudessa käyvän vielä laajemmin. Toki pelkästä röökaamisesta kappale ei kerro, vaan se on oire narttukoiran (vapaa suomennos) kanssa hengailusta.

Musiikkivideolla röökit pysyvät tiukasti käsissä, myös Bruno Marsin bändillä, joka toimii Silk Sonicin taustavoimina. Anderson .Paakin kanssa operoinut The Free Nationals keikkailee ja levyttää tällä hetkellä keskenään.

Nähtäväksi jää aikooko Silk Sonic suunnata kiertueelle. Anderson .Paak on lupautunut lämmittelemään Red Hot Chili Peppersiä ensi vuonna, mutta kalenterista löytynee silti rutkasti tyhjää. Albumia on pohjustettu pitkin vuotta, joten aivan pelkäksi projektiksi sen ei uskoisi jäävän. Anderson .Paak toimi aikoinaan Suomessakin Bruno Marsin lämmittelijänä, nyt ensin mainittu voisi päästä samoihin parrasvaloihin.

Katso musiikkivideo alta.

samedi 6 novembre 2021 18:15:45 Categories: Rumba

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.