Isä ja poika Pöllänen tekevät verkossa viikottain ilmestyvää sarjakuvastrippiä, jossa on fingerporimaisia sanaleikkejä Riihimäen paikannimistä, t" /> Isä ja poika Pöllänen tekevät verkossa viikottain ilmestyvää sarjakuvastrippiä, jossa on fingerporimaisia sanaleikkejä Riihimäen paikannimistä, t" />

YLE


Kaksi miestä seisoo omenapuutarhassa. Toinen murehtii, kun puu tuottaa vain vähän omenoita.

-Jalosta lisää, mies kannustaa.

Ja pian omenapuun juurelle tuodaan kottikärryillä jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen.

Riksuset syntyi eläkkeelle jäädessä

Riksuset-nimisestä sarjakuvasta ilmestyy perjantaisin uusi strippi netissä. Kotiseutusarja kertoo Riihimäestä ja sen asukkaista. Sitä tekevät isä ja poika, Arto ja Joel Pöllänen.

Kotiseutubuumi on viime vuosina ollut nousussa. Rakkautta kotikaupunkiin julistetaan esimerkiksi lähiösukilla tai jopa ottamalla oman kaupungin vaakuna tatuointina pohkeeseen. Riihimäellä innostus kotikulmiin näkyy sarjakuvassa.

Jäädessään eläkkeelle viime joulukuussa isä Arto tuumi, että nyt voisi aloittaa vaikka oman sarjakuvan. Hänellä ei ollut mitään kokemusta tai tietotaitoa sellaisen väsäämisestä.

- Ajatus oli tehdä paikallista sarjakuvaa, joka perustuisi valokuviin.

Vanhempi mies ja nuorukainen istuvat työhuoneessa ja tekevät keskittyneesti töitä tietokoneella.
Isä ja poika tekevät sarjakuvan yhdessä. Ideoidessaan Riksusia Arto (vas.) ja Joel Pöllänen pitävät yhteyttä sähköpostilla ja Whatsappilla.Miki Wallenius / Yle

Tekijä ei luottanut omaan piirustustaitoonsa, joten idea oli ottaa valokuvia riihimäkeläisistä paikoista ja tietokoneohjelmalla siirtää hahmoja seikkailemaan kuvien päälle. Ajatukseen sopivia, hyvin toimivia ohjelmia ei kuitenkaan löytynyt.

- Sitten tajusin, että poikani Joel on hyvä piirtäjä. Hän innostui heti ideasta, Arto Pöllänen naurahtaa.

Paikannimistä voi vääntää huumoria

Sanoista tekoihin. Ensimmäisessä Riksuset-stripissä oli kolme ruutua, ja se ilmestyi verkossa heti vuoden alussa ennen loppiaista. Siinä pohdittiin Riihimäellä hyvin tiedetyn Puhaltaja-patsaan tarkoitusta. Arveltiin, että se on pystytetty tunnetun myymälävarkaan muistoksi. Siksi patsaan nimi on Puhaltaja.

Arto Pöllästä on aina huvittanut fingerporimainen sanoilla leikittely. Hänen mielikuvituksessaan Riihimäen Suojalassa kulkee mies turvesuopaakku jalassaan. Siis suo jalassa.

- Välillä katson Riihimäen karttaa sekä kadunnimiä ja mietin mistä saisin väännettyä vitsin. Aika usein mukaan tulee paikallisia tapahtumia, joista voi keksiä jotain, Arto Pöllänen.

Siksi Riksuset voi olla välillä yllättävän ajankohtainen.

Collageasuun pukeutunut vanhempi mies myhäilee tietokoneruudun edessä.
Arto Pöllänen pitää fingerporimaisista sanaleikeistä.Miki Wallenius / Yle

Paikalliset julkimot pääsevät mukaan

Oma lukunsa ovat paikalliset tunnetut kasvot. Heitä ovat esimerkiksi kiekkovalmentaja Jukka Jalonen, keikkapaikkana tunnetun Vihreän talon isäntä Olli Soini, juontaja-näyttelijä Janne Kataja ja hänen aisaparinsa Aku Hirviniemi. Heistäkin on vitsiä väännetty.

- Linkitämme tunnetut henkilöt Instagramissa mukaan, joten he tietävät, milloin esiintyvät Riksusissa, Arto Pöllänen muistuttaa.

Riksuset on tässä vaiheessa vielä pitkälti riihimäkeläisten sisäpiirin juttu. Lukijarinki kuitenkin kasvaa koko ajan.

- Kotisivullamme kävijämäärät ovat viikottain muutamia satoja. Instagramissa on seuraajia reilut viisisataa, Joel Pöllänen laskeskelee.

Sarjakuvantekijä hymyillee piirtopöydän ääressä kotonaan.
Joel Pölläselle Riksuset on ensimmäinen sarjakuva, jota hän piirtää.Miki Wallenius / Yle

Kaksikko on tarjonnut Riksusia pariin sanomalehteen, mutta vielä ei ole onnistanut.

- Tuntuu, että tämäkin olisi oikeampi sarjakuva, jos se olisi myös printattuna, Arto Pöllänen huokaa.

Joka tapauksessa tekijät aikovat koota Riksusista omakustanteisen sarjakuva-albumin. Sitä ennen piirroksia täytyy saada kasaan kolme kertaa nykyistä enemmän.

samedi 6 novembre 2021 17:20:00 Categories: YLE sarjakuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.