Ilta Sanoma

Mehiläisten tuottamaa propolista on käytetty ihonhoidossa jo tuhansien vuosien ajan.

Propolista on usein saatavilla seerumeissa tai kasvovoiteissa.

Propolista on usein saatavilla seerumeissa tai kasvovoiteissa. Kuva: Shutterstock

Propolis eli mehiläiskittivaha on sukua viime vuosina superfoodiksi nousseelle hunajalle, mutta kuitenkin ihan eri asia.

Mehiläiset käyttävät puiden ja pensaiden silmuista keräämäänsä vahaa jeesusteipin tavoin: vahalla muun muassa korjataan mehiläispesää, tukitaan pesän halkeamia ja vahvistetaan toukkien kennoa niiden vastustuskyvyn kasvattamiseksi.

Iholle levitettynä propoliksesta voi olla hyötyä hieman samoilla tavoin kuin mehiläispesässä.

Byrdien haastatteleman ihotautilääkäri Michelle Wongin mukaan propoliksella on tulehdusta hoitavia ja haitallisia mikrobeja tuhoavia ominaisuuksia, joiden ansiosta aine voi auttaa pienten haavojen ja palovammojen paranemisessa. Mehiläiskittivahan on väitetty myös hoitavan auringon UV-säteilyn aiheuttamia vaurioita iholla.

Tulehdusta hoitavien ominaisuuksien ansiosta propoliksesta voi olla apua myös erilaisten ihosairauksien, kuten aknen ja ihottumien hoidossa sekä aknearpien häivyttämisessä iholta.

Propolista on saatavilla monessa eri muodossa aina ampulleista öljyyn. Useimmiten ainesosaa näkee osana seerumia tai kasvovoidetta.

Propolis sopii periaatteessa kaikille, mutta Byrdien haastatteleman ihotautilääkäri Nikhil Dhingra sanoo, että ennen käyttöä on tärkeää varmistaa, ettei ainesosalle ole allerginen. Mahdollisen allergisuuden voi testata levittämällä tuotetta käsivarren aluseen viikon tai kahden ajan ennen laajemmalle alueelle käyttämistä.

Dhingra myös muistuttaa, että mehiläiskittivaha ei ole vaihtoehto lääketieteellistä hoitoa vaativalle iholle. Jos akne tai ihottuma häiritsee arkea, on parasta kääntyä ihotautilääkärin eikä mehiläisten puoleen.

TonyMoly Propolis Tower Barrier Build Up Cream -voide, 39,90 ?

TonyMoly Propolis Tower Barrier Build Up Cream -voide, 39,90 ? Kuva: Valmistajat

It's Skin Power 10 Formula Propolis -seerumi, 20 ?

It's Skin Power 10 Formula Propolis -seerumi, 20 ? Kuva: Valmistajat

Dr. Ceuracle Royal Vita Propolis 33 Ampoule -seerumi, 32 ?

Dr. Ceuracle Royal Vita Propolis 33 Ampoule -seerumi, 32 ? Kuva: Valmistajat

Benton Aloe Propolis Soothing Gel -geelivoide, 24 ?

Benton Aloe Propolis Soothing Gel -geelivoide, 24 ? Kuva: Valmistajat

Lue lisää: Ihoa hoidetaan nyt ruokakaapin öljyillä, mutta toimivatko ne oikeasti? Ihotautilääkäri varoittaa yhdestä suositusta tuotteesta

Lue lisää: Tiedätkö jo tämän ryppyjä silottavan ihmeaineen? Luonnonmukainen bakuchiol on yhtä tehokas kuin retinoli, mutta hellempi iholle

Lue lisää:

Ilta Sanoma
samedi 6 novembre 2021 12:30:00 Categories: Ilta Sanoma Tyyli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.