Ilta Sanoma

Veera Kinnunen on Italiassa tähti huippusuositun tanssikilpailun ansiosta.

Veera Kinnunen on osallistunut Italian TTK-kisaan useana vuonna.

Veera Kinnunen on osallistunut Italian TTK-kisaan useana vuonna. Kuva: Mondadori Portfolio / ddp USA / MVPhotos

Suomalainen tanssiammattilainen Veera Kinnunen on jälleen osallistunut Italian Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Vaaleaverikkö on toiminut ohjelmassa tähtiopettajana vuodesta 2013.

Kinnunen pyörähteli parketilla tanssiparinsa, laulaja Cristiano Malgioglion kanssa. Kaksikko oli saapunut vieraaksi yhden illan lähetykseen 30. lokakuuta.

Kinnusen esiintyminen oli poikkeuksellinen ja huomiota herättävä, sillä Kinnunen on raskaana. Tanssitähti odottaa esikoistaan kumppaninsa Salvatore Mingoian kanssa.

Italialaisen Il Giornale d'Italia -lehden mukaan Kinnunen sai kaikki hämmästymään esittämällä vauvavatsansa kanssa aistillisen tanssin. Lehti kertoo, että koskettava esitys sai myös tuomari ja tanssikonkari Carolyn Smithin liikuttumaan.

Kinnusen tanssipari Malgioglio halusi tanssillaan viestiä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

- Tanssisi on runollista, ohjelman juontaja Milly Carlucci kuvaili.

Carlucci jakoi esityksestä videon sekä yhteiskuvan Kinnusen kanssa Twitter-tilillään.

- Tärkeä viesti, joka koskettaa sydäntä. Upea esitys, juontaja kommentoi.

Esitys hurmasi myös katsojat, ja sitä on kommentoitu sosiaalisessa mediassa.

- Veera Kinnunen on jumalatar. Raskaana hän on entistäkin kauniimpi, yksi katsojista kirjoitti Twitterissä.

- Olen odottanut Veeran paluuta. Toivottavasti hän palaa ensi vuonna, kommentoi toinen.

Kinnunen paljasti raskausuutisen Instagram-tilillään elokuussa. Kinnunen kirjoitti tuolloin, että koko perhe odottaa pienokaista kovasti, ja hänen oli vaikeaa pitää tieto salassa perheeltään.

Italian Today-lehden mukaan pari on ollut yhdessä noin vuoden. Mies on vuonna 1993 syntynyt urheilija. Parilla on seitsemän vuoden ikäero.

Tänä vuonna Kinnunen ei raskautensa vuoksi osallistu ohjelmaan tähtiopettajana.

Italian Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on vuosien saatossa tehnyt on tehnyt Veera Kinnusesta supertähden.

Italiassa asuva Kinnunen on alunperin kotoisin Ruotsista, Gävlestä, mutta hänen vanhempansa ovat suomalaisia. Tanssijan äiti on Lahdesta ja isä Äänekoskelta, ja hän vieraileekin noin kerran vuodessa Suomessa sukulaistensa luona. Kinnunen on sekä Suomen että Ruotsin kansalainen.

Kinnunen osallistui ohjelmaan vuonna 2019 Stefano Oradein tähtiopettajana.

Kinnunen osallistui ohjelmaan vuonna 2019 Stefano Oradein tähtiopettajana. Kuva: Avalon.red / Avalon / MVPhotos

Kinnunen on tanssinut lapsesta saakka. Uransa alussa hän esiintyi ruotsinlaivoilla, joista hänet bongattiin mukaan australialaiseen Burn the Floor -tanssiteatteriin. Hän tanssi ympäri maailmaa ja päätyi vuonna 2013 mukaan Italian Tanssii tähtien kanssa -kisaan.

- Suomalaisuus ilmenee minussa tarpeena olla välillä aivan hiljaa. Suuressa seurueessakin olen välillä kuin omissa maailmoissani ja tarkkailen muita. Italialaiset eivät ymmärrä sitä ollenkaan, hän kertoi IS:lle vuonna 2017.

Lue lisää: Veera Kinnunen on Suomessa tuntematon nimi, mutta Italiassa häntä seuraa viikoittain yli 4 miljoonaa ihmistä

Ilta Sanoma
samedi 6 novembre 2021 12:38:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.