Reijo Oraksen tytär menehtyi sairauteen. Oras on menettänyt myös kaksi lastenlastaan, jotka molemmat kuolivat onnettomuudessa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

-?Se minua on satuttanut, että en pystynyt auttamaan poikaani ja tytärtäni, kun he menettivät lapsensa. Vaikka kuinka olisin halunnut, Reijo Oras sanoo.

Taidekauppias Reijo Oras muistaa siitä hetkestä vain kauhunhuutonsa: hän oli puolisonsa Johannan ateljeessa, kun tuli tieto, että hänen lapsenlapsensa Aku oli kuollut päiväkodissa tapahtuneessa tapaturmassa.

Kaksivuotias Aku kuoli keväällä 2005. Yksityisen päiväkodin pihalla oli kiipeilytelineen osia kasassa, joka sortui vieressä leikkineen Akun päälle. Pihalla oli vain yksi hoitaja, hänet oli määrätty haravoimaan lehtiä toiselle puolelle taloa.

Johanna ja Reijo Oras sekä heidän Olivia-tytär iloitsivat aina yhteisestä ajasta Anitan perheen kanssa. Kuvassa Anitan esikoinen Aku, joka menehtyi päiväkohdin pihalla tapahtuneessa onnettomuudessa. Kuva: Reijo Oraksen perhealbumi

Akun suuri hetki oli, kun hän pääsi tutustumaan isoisänsä moottoripyörään. Kuva: Reijo Oraksen perhealbumi.

Aku oli innokas "automies". Kuvassa Aku on Anita-äitinsä kanssa pari päivää ennen kuolemaansa. Kuva: Reijo Oraksen perhealbumi

Oras yritti olla lapsensa menettäneen tyttärensä Anitan ja hänen puolisonsa tukena samalla, kun hän yritti pärjätä oman surunsa kanssa.

Reijo Oraksella on neljä lasta ensimmäisestä avioliitostaan. Aikuiset lapset ja heidän lapsensa ovat läheisiä myös hänen taiteilijapuolisolleen Johannalle, joka myös yritti auttaa Akun vanhempia. Mutta niin ison surun edessä kaikki olivat voimattomia.

Toista kertaa ei voi kokea lapsenlapsensa menetystä, Oras mietti pahimman järkytyksen mentyä. Hän oli väärässä.

Oras tunsi erityisesti katkeruutta lapsenlapsensa Akun kuolemasta, koska se olisi voitu välttää. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Lokakuussa 2012 Somerolla tapahtui liikenneonnettomuus, jossa kuoli Oraksen pojantytär. Reijo ja Johanna Oras olivat Olivia-tyttärensä kanssa Ranskassa, kun 20-vuotias Noora menehtyi.

Noora istui kuljettajan vieressä, kun auto törmäsi huonossa säässä perävaunulliseen rekkaan. Myös hänen takanaan istunut poika kuoli.

Kuvassa Noora 13-vuotiaana pikkusiskonsa Olivian kanssa. Kuva: Reijo Oraksen perhealbumi

Noora vietti paljon aikaa isoisänsä Reijon perheen kanssa, joskus he olivat ulkomaillakin. Kuva: Reijo Oraksen perhealbumi

Oras kiirehti Suomeen poikansa tueksi. Myös hän itse oli surun lamauttama, jälleen.

-?En muista kotimatkastani mitään. Sinä yönä, kun saimme tiedon Nooran kuolemasta, tuntui, että elämällä ei ole enää merkitystä, Oras kertoo.

Noora oli hänen vanhin lapsenlapsensa, ja vietti paljon aikaa isoisänsä luona. Olivialle hän oli kuin isosisko, vaikka virallisesti Olivia oli Nooran täti.

-?Se minua on satuttanut, että en pystynyt auttamaan poikaani ja tytärtäni, kun he menettivät lapsensa. Vaikka kuinka olisi halunnut, Oras sanoo.

Reijo Oras antaa ison kiitoksen selviytymisestään puolisolleen Johannalle, jolle myös hänen tytär ja lastenlapset olivat tärkeitä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Tänä syksynä julkaistussa Lähtösi jälkeen -kirjassa (Anneli Juutilainen / Docendo) Oras kertoi ensi kertaa julkisesti menettäneensä myös tyttärensä Anitan - Akun äidin.

"Anita ei koskaan toipunut Akun kuolemasta. Hän tunsi syyllisyyttä, koska oli valinnut juuri kyseisen paikan Akun päiväkodiksi", Oras kertoo kirjassa.

Anita-tytär kuoli marraskuussa 2019 pitkäaikaiseen sairauteen. Hän oli kuollessaan 51-vuotias. Akun kuoleman jälkeen Anita sai puolisonsa kanssa toisen pojan. Työelämässä hän vaikutti mainosalalla johtoportaassa.

-?Pidin kädestä kiinni ja silitin poskea, Oras kertoo viimeisistä hetkistä.

Oras uskoo, että tyttären sairastumiseen vaikutti Akun kuolemasta jäänyt suru, vaikka sairaus ei ollut henkinen. Surusta isä ja tytär myös usein puhuivat.

-?Anita kantoi Akun kuoleman jälkeen raskasta taakkaa, mutta omista sairauksistaan hän ei halunnut puhua, Reijo Oras sanoo. Kuva: Reijo Oraksen perhealbumi

-?Anita kantoi Akun kuoleman jälkeen raskasta taakkaa, mutta omista sairauksistaan hän ei halunnut puhua. Minä kyllä ruikutan, jos on jotakin, Oras hymähtää.

Tyttärensä lähtöön Oras oli jollakin tavalla varautunut. Viimeisen vuoden aikana hän mietti joskus, menettääkö hän vielä kolmannenkin läheisen jälkipolvesta.

-?Mutta Anita myös toipui välillä, toivo ja epätoivo vaihtelivat. Vain pari päivää ennen kuolemaa tilanne vaikutti hyvältä.

Anita oli isälleen loppuun asti lapsi, jota hän olisi halunnut varjella kaikelta pahalta, mutta se ei ollut mahdollista.

-?En ehkä ole vielä sitä surua loppuun käsitellyt, Oras sanoo tyttärensä kuolemasta.

-?Toivo ja epätoivo vaihtelivat, Reijo Oras kertoo tyttärensä pitkäaikaisesta sairaudesta, johon hän kuoli kaksi vuotta sitten. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Reijo Oras on joutunut käymään läpi myös tunteen väärästä lähtöjärjestyksestä.

-?Jotkut sanovat, ettei lähtöjärjestystämme ole määrätty. Silti sitä ajattelee niin, että lapset ja lastenlapset tuovat kukat minun hautakummulleni, Oras miettii.

Suru voi viedä terveydenkin. Oras uskoo, että lastenlasten menetykset olivat syy hänen sydänvaivoihinsa, jotka vaativat kahdesti myös toimenpiteen.

Surusta Oras ei usko pääsevänsä koskaan kokonaan eroon, mutta sen kanssa pystyy elämään. Eikä suru sulje pois hyviä asioita.

-?Kun tuska oli Nooran kuoleman jälkeen pahimmillaan, ajattelin, että meillähän on tuossa pieni tytär ja on myös aikuiset lapseni, Oras muistelee.

-?Mutta kun suru ottaa yliotteen, mikään ei sillä hetkellä auta.

Kuvassa Reijo Oras ja kuukauden välein syntyneet lastenlapset Aku ja Evita.

Menetyksistään Oras haluaa puhua avoimesti, jotta edes joku saisi uskoa siihen, että pahimman surun yli pääsee.

-?Mutta jos joku menettää läheisensä, tiedän vain osittain, miltä hänestä tuntuu, Oras sanoo siitä, miten vaikea toisen suruun on samaistua.

Katkeruuttakin Oras on tuntenut, sillä varsinkin Akun kuolema olisi voitu välttää.

-?Edelleen minua painaa Akun kuolemassa sekin, miten huonosti sosiaalitoimi suhtautui tapahtuneeseen, Oras sanoo.

Oraksen mukaan hän sai sovittua päiväkodin omistajan kanssa, että paikka suljettiin.

-?Jos 18 kilon kiipeilytelineen osa olisi nostettu heti Akun päältä pois, leikki olisi ehkä jatkunut. Vain pieni lapsi yritti auttaa häntä, Oras kertoo.

Kriisiapua annettiin onnettomuuspaikalla ohikulkijoillekin, mutta Akun vanhemmat eivät saaneet sitä koskaan.

Reijo Oras tietää, että elämä voi tuntua ihan hyvältä, vaikka suru ei koskaan katoa kokonaan. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

"Muutamien satasten sakot olivat tyttäreni ja hänen miehensä esikoisen elämän hinta", Oras toteaa kirjassa oikeuden päätöksestä.

Vasta joku aika sitten Oras kykeni menemään Akun haudalle. Hän vei sinne pienen auton. Samassa haudassa lepää nyt myös hänen tyttärensä, Akun äiti.

Reijo Oras tekee edelleen 75-vuotiaana taidekauppiaan työtään, eikä edes mieti muuta vaihtoehtoa.

-?En pystyisi jäämään eläkkeelle keinuttelemaan. Olen myös purkanut surujani aika paljon työhön, hän kertoo.

Eniten voimaa Oras on saanut keskusteluista Johanna-puolisonsa kanssa. Hänellä on läheiset välit myös lapsiinsa ja lastenlapsiinsa.

-?Ehkä ankean lapsuuteni takia sain sellaisen elämänpalon, että periksi ei anneta.

-?Mutta usein itken ja pohdin asioita omassa yksinäisyydessäni. En näytä aina jokaista tunnekuohuani, Oras hymähtää.

16.11. on kulunut kaksi vuotta siitä, kun Reijo Oras istui Anita-tyttärensä kuolinvuoteen vieressä. Suru oli iso, mutta nyt on jo päiviä, kun hän ei mieti Anitan kuolemaa.

-?Saatan jopa ajatella, että soitanpa Anitalle, Oras kertoo.

Suru tulee, kun hän seuraavassa hetkessä muistaa, mitä on tapahtunut.

-?Mutta nyt pystyy jo muistelemaan myös hyviä asioita.