Ässät ja Tappara takoivat maaleja vieraskaukaloissa SM-liigan illan kierroksella." /> Ässät ja Tappara takoivat maaleja vieraskaukaloissa SM-liigan illan kierroksella." />

YLE


SaiPa palasi neljän ottelun tappioputken jälkeen voittojen tielle jääkiekon SM-liigan illan kierroksella. Päävalmentaja Pekka Virta palasi vanhaan kotihalliinsa Raumalle Lukon 85-vuotisjuhlaottelussa.

Ottelun ykkösnimi SaiPan 4-2-voitossa oli maajoukkuekutsun aiemmin viikolla saanut SaiPa-vahti Niclas Westerholm, joka torjui peräti 40 kiekkoa.

Ottelu ratkesi erikoistilanteisiin, joista SaiPa teki kaikkiaan kolme maalia. Kalle Maalahden 0-1 syntyi vieraiden pelatessa ylivoimalla, Ville Vainikaisen 1-3 puolestaan alivoimalla ja Veikko Loimarannan ratkaiseva 2-4 ylivoimalla.

- Hieno tulos meille, otamme sen mielellään vastaan. Pelasimme 30 minuuttia hyvin kiekon kanssa, mutta sen jälkeen jäimme aika pahasti jalkoihin. Varsinkin toisen erän lopussa olimme pahasti purjeissa, Virta kertasi.

Ennen ottelua Lukon kannattajat kunnioittivat mestarivalmentaja Virtaa tifolla. Seura palkitsi Virran kunniamerkillä.

- Mahtava tapahtuma ja hieno osoitus raumalaisesta kiekkokulttuurista. Joskus saa tehdystä työstä kiitostakin, ja fanien tifo minusta oli sitä parhaimmillaan. Tunteet olivat kieltämättä pinnassa, Virta tunnusti.

Ottelun ensimmäinen erä oli siitä erikoinen, että molemmat joukkueet pelasivat paidoissa, joiden pääväri oli keltainen. Lukko kunnioitti pitkää seurahistoriaansa juhlapaidoilla avauserän ajan.

Ässät onnistui vieraissa

Ässien alkukausi on ollut synkkä, mutta perjantaina joukkue kaatoi vieraissa JYPin 5-1. Jumbojoukkue Ässät nousi samalla sarjataulukon pohjalla tasapisteisiin JYPin kanssa. Molemmilla on koossa 21 pistettä.

JYP kärsi jo seitsemännen peräkkäisen tappionsa. Lisää murheita jyväskyläläisille on tuonut teinitähti Joakim Kemellin, 17, tuore loukkaantuminen. Perjantaina huomiota keräsi joukkueen toinen huippulupaus eli Brad Lambert, 17, muttei haluamallaan tavalla.

Lambert lensi avauserässä suihkuun epäurheilijamaisesta käytöksestä. Rangaistus tuli, kun Lambert näytti keskisormea Ässien vaihtoaition suuntaan. Lue lisää tapauksesta tästä jutusta.

Ottelussa Ässien maalipyssy oli Jarno Kärki, joka viimeisteli kahdesti.

Vierasjoukkue Tappara kuritti aneemista Pelicansia tylyin luvuin. Kristian Tanus viimeisteli tamperelaisille kaksi maalia. Pelicansin kurssi on ollut alaspäin, sillä joukkue on hävinnyt kuudesta viime pelistään viisi.

Kärpät ohitti sarjataulukossa HIFK:n ja Ilveksen ja nousi kolmospaikalle. Puolustaja Axel Rindell pelasi ensimmäisen ottelunsa Kärpissä siirryttyään hiljattain oululaisjoukkueeseen Jukureista. Debyytti oli komea, sillä Rindell teki Kärppien avausmaalin KalPan verkkoon.

Viime aikoina hyvin pelannut HIFK kärsi niukan kotitappion Sportille, jonka Victor Westermarck viimeisteli 3-2-voittomaalin jatkoajan avausminuutilla.

Alex Broadhurstin tekemä HIFK:n tasoitusmaali vaesinaisen peliajan loppuminuuteilla oli seurahistorian 10 000. runkosarjaosuma.

- Upea maali Broadhurstilta, mutta olisi ollut kiva tehdä se 10 001:nkin. Täytyy nöyristyä siinä mielessä, että oppia tulee taas vähän halvalla annetaan vastustajan tehdä maaleja.

Illan kierroksen tulokset:

HIFK-Sport 2-3 ja.
JYP-Ässät 1-5
Kärpät-KalPa 2-1
Lukko-SaiPa 2-4
Pelicans-Tappara 1-5

Sarjataulukko teksti-tv:n sivulla 223.

Lue myös:

Olli Jokinen lähetti Aleksander Barkoville viestin, joka sisälsi kovan haasteen - Barkov vastasi huimalla tavalla ja saavutti Jokisen ennätyksen

Brad Lambert, 17, näytti keskisormea vastustajan vaihtoaitioon - kiekkolupauksen törkeä ele puhuttaa: "Ollut muutenkin riittävästi hässäkkää"

Erotatko nämä joukkueet toisistaan? Lukko ja SaiPa pelaavat liigaottelussa samanvärisillä paidoilla - "Vaikea katsoa"

vendredi 5 novembre 2021 23:57:05 Categories: Jääkiekon miesten SM-liiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.