Ilta Sanoma

Lady Gaga eläytyi Patrizia Reggianin elämäntapaan niin täysillä, että hänen mielenterveytensä alkoi järkkyä.

Lady Gaga eli roolissaan niin intensiivisesti, että lopulta hänen oli vaikea lähteä ulos hotellihuoneestaan.

Lady Gaga eli roolissaan niin intensiivisesti, että lopulta hänen oli vaikea lähteä ulos hotellihuoneestaan. Kuva: Fabio Lovino

House of Gucci on vuoden odotetuin elämäkerrallinen rikoselokuva, joka kertoo siitä, kuinka Guccin muotisukuun kuuluva Patrizia Reggiani suunnitteli oman miljonäärimiehensä Maurizio Guccin murhan.

90-luvun Italiaan sijoittuvan elokuvan pääroolissa nähdään laulaja-näyttelijä Lady Gaga, joka avautuu elokuvanteon käänteistä Voguen tuoreessa haastattelussa.

Lady Gaga ja Al Pacino tähdittävät kauan odotettua Gucci-elokuvaa, joka saa Suomen ensi-iltansa joulukuun alussa.

Lady Gaga ja Al Pacino tähdittävät kauan odotettua Gucci-elokuvaa, joka saa Suomen ensi-iltansa joulukuun alussa. Kuva: Roma / IPA via ZUMA

Gaga kertoo satsanneensa Ridley Scottin ohjaamaan elokuvaan niin paljon, että hän eli roolihahmonaan yli vuoden ajan -?myös kuvausten ulkopuolella. Tyyliä, jossa näyttelijä pyrkii omaksumaan roolihahmonsa tunteita ja ajatuksia kutsutaan metodinäyttelemiseksi.

Gagan mukaan tuomitun rikollisen mielenmaisemaan uppoutuminen oli niin raskasta, että se oli ajaa hänet hulluuden partaalle. Ylellisestä elämäntyylistään tunnettu Patrizia Reggiani tuomittiin 29 vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen ex-miehensä murhasta vuonna 1998.

- Elin Reggianina puolentoista vuoden ajan ja siitä yhdeksän kuukautta puhuin hänen aksentillaan. En lopettanut edes kameroiden sammuttua, Gaga kertoo Voguessa.

Lue lisää: Ex-vaimo murhautti julmasti Guccin muotitalon perijän - mustasukkainen "onnenonkija" kertoi vuosia myöhemmin kylmäävän syyn

Lady Gaga vaihtoi vaalean tukkansa tummaan elokuvantekoa varten.

Lady Gaga vaihtoi vaalean tukkansa tummaan elokuvantekoa varten. Kuva: Mairo Cinquetti

Lady Gaga nähdään tyypillisesti vaaleatukkaisena, mutta hän en osannut eläytyä tummatukkaisen Reggianin elämään blondina, joten hän värjäytti tukkansa tummaksi.

- Värjäsin hiukseni välittömästi ja aloin elää elämääni niin, että pyrin ajattelemaan rahaa ja rikkauksia kaikessa mitä näin tai mihin koskin, Gaga kertoi Voguelle.

Elokuvanteko oli niin intensiivistä, että pitkien kuvausjaksojen aikana Gaga liikkui vain kuvauspaikan ja oman hotellihuoneensa välillä. Kun kuvaukset olivat ohi, hänellä oli omien sanojensa mukaan "psyykkisiä vaikeuksia", jotka ilmenivät, kun hän meni ensimmäisiä kertoja ihmisten ilmoille.

- Muistan lähteneeni eräänä päivänä kävelylle Italiassa. En ollut käynyt kävelylle muutamaan kuukauteen ja aloin panikoida. Luulin, että olin keskellä lavasteita, Gaga sanoo.

Ex-miehensä murhasta tuomittu Patrizia Reggiani vapautui vankilasta vuonna 2016.

Ex-miehensä murhasta tuomittu Patrizia Reggiani vapautui vankilasta vuonna 2016. Kuva: Maurizio Maule

Roolilleen omistautumisesta riippumatta Gaga ei ole vielä tähänkään päivään mennessä tavannut tosielämän Patrizia Reggiania, joka vapautui vankilasta vuonna 2016. Reggiani on sanonut julkisuudessa olevansa pettynyt, ettei Hollywood-tähti ole yrittänyt lähestyä häntä. Gagalla on siihen kuitenkin syynsä.

- En halunnut, että kukaan kertoo minulle, kuka Patrizia Gucci oli. Ei edes Patrizia Gucci itse.

Elokuva House of Gucci perustuu Sara Gay Fordenin kirjaan The House of Gucci: a Sensational Story of Murder, Madness, Glamour and Greed. Kirja kertoo Guccin muotisukuun kuuluvan Maurizio Guccin ja tämän vaimon Patrizia Reggianin avioliitosta.

Guccin perhe epäili Patrizia Reggiania onnenonkijaksi ja yritti aluksi estää häät. Sukulaiset kuitenkin lämpenivät suhteelle sen jälkeen, kun pari sai kaksi lasta.

Guccin perhe epäili Patrizia Reggiania onnenonkijaksi ja yritti aluksi estää häät. Sukulaiset kuitenkin lämpenivät suhteelle sen jälkeen, kun pari sai kaksi lasta. Kuva: SILVANO DEL PUPPO

Ohjaaja Ridley Scott yritti tehdä elokuvan jo vuonna 2006. Tuolloin Leonardo DiCaprion oli tarkoitus näytellä Guccia ja Angelina Jolie olisi näytellyt hänen vaimoaan Patrizia Reggiania. Elokuva jäi kuitenkin tekemättä.

Nyt elokuva vihdoin toteutuu. Gagan lisäksi elokuvassa nähdään myös muusikkona ja Oscar-palkittuna näyttelijänä tunnettu Jared Leto, joka näyttelee Maurizio Guccin serkkua. Muita elokuvan tähtiä ovat Al Pacino, Jeremy Irons ja Salma Hayek.

Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 24. marraskuuta ja Suomessa 3. joulukuuta.

Jared Letoa ei ole tunnistaa roolihahmossaan.

Jared Letoa ei ole tunnistaa roolihahmossaan. Kuva: ZUMA PRESS/mvphotos

Ilta Sanoma
vendredi 5 novembre 2021 23:05:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.