Ilta Sanoma

Esimerkiksi LUT-yliopiston Lahden kampuksen kandidaattiohjelmissa valtaosa opiskelijoista ja noin puolet opettajista tulee Kiinasta, Yle kertoo.

Suojelupoliisin mukaan korkeakouluyhteistyöhön voi liittyä vakoilun riski, Yle kertoo.

Suojelupoliisin mukaan korkeakouluyhteistyöhön voi liittyä vakoilun riski, Yle kertoo. Kuva: Kalle Koponen / HS

Suojelupoliisin (Supo) mukaan Kiinaan liittyvä riskitaso on noussut Suomessa, Yle kertoo. Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö viimeistelee parhaillaan korkeakoulu- ja tiedeyhteisöä varten toimintaohjetta, jonka "tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta Kiina-yhteistyöhön liittyvistä mahdollisista haasteista".

Supon mukaan Kiina-yhteistyöhön liittyy muun muassa riski vakoiluun.

- Autoritaariset valtiot ovat entistä valmiimpia käyttämään laajaa keinovalikoimaa päästäkseen omiin tavoitteisiinsa. Kansallisten strategisten etujen ajamisessa korostuu erityisesti kamppailu teknologiasta, viestintäasiantuntija Aishi Zidan Suposta kertoo Ylelle.

Esimerkiksi LUT-yliopiston Lahden kampuksen kandidaattiohjelmissa valtaosa opiskelijoista ja noin puolet opettajista tulee Kiinasta, Yle kertoo.

Supo on aiemmin nimennyt merkittävimmiksi Suomea ja Suomen etuja vastaan tiedustelullisesti toimiviksi valtioiksi Venäjän ja Kiinan.

Supo julkaisi syyskuun lopulla kansallisen turvallisuuden katsauksensa, jonka julkistamistilaisuudessa Supon päällikkö Antti Pelttari ja erikoistutkija Veli-Pekka Kivimäki arvioivat Suomeen kohdistuvia uhkia.

Lue lisää: "Suomeen kohdistuu laaja-alaista laitonta tiedustelua" - Supon kansallisen turvallisuuden katsaus julki

- Suomeen kohdistuu laaja-alaista laitonta tiedustelua, Pelttari sanoi tilaisuudessa.

Pelttarin mukaan Suomi kiinnostaa erityisesti Kiinaa ja Venäjää. Valtioiden pyrkimys vaikuttaa ulottuu myös poliittiseen päätöksentekoon.

Autoritääriset eli itsevaltaiset valtiot käyttävät Pelttarin mukaan vaikutuskeinoinaan hyväkseen myös sosiaalisen median kanavia.

Ilta Sanoma
vendredi 5 novembre 2021 21:43:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.