Ilta Sanoma

Jokainen Big Brother -talon asukas sai tällä viikolla terveisiä läheisiltään.

Tällä viikolla Big Brother -talossa on koettu tunteikkaita hetkiä, kun jokainen kilpailija on vuorollaan saanut terveisiä kotijoukoilta. Valtaosa talon asukkaista on viettänyt nyt jo lähes yhdeksän viikkoa erossa läheisistään.

Maanantai-iltana järvenpääläinen Sami, 29, sai vaimoltaan kirjeen, jota hän ei meinannut pystyä lukemaan liikutukseltaan.

- Rakas Sami, hän aloitti lukemisen ja joutui välittömästi tunnekuohun valtaan.

Valtaosa Big Brother -talon asukkaista on viettänyt talossa jo lähes yhdeksän viikkoa.

Valtaosa Big Brother -talon asukkaista on viettänyt talossa jo lähes yhdeksän viikkoa. Kuva: Jukka Alasaari / Nelonen Media

Seuraavana päivänä Pekka, 27, ja Aki, 27, saivat tehtäväkseen kokata viiriäisillallisen kahdelle. Illalla miehille selvisi, että he ovat tehneet ruokaa lieksalaisen Akin vanhemmille.

Kun Aki näki kuvaruudun välityksellä vanhempansa ruokapöydän ääressä, hän puhkesi välittömästi itkuun.

- Voi ei. Niin ihanaa. Sä teit niille ruokaa. Onpa hienon näköinen (kattaus), muut kilpailijat lohduttivat itkevää Akia.

Torstaina oli vuorostaan Pohjois-Pohjanmaan Utajärveltä kotoisin olevan Anssin, 31, vuoro joutua tunteiden vietäväksi. Hän sai kuulla Big Brother -talon kaiuttimista kahden lapsensa ääneen.

- Moi isi, toinen lapsista aloitti.

Tyttären äänen kuuleminen sai Anssin välittömästi herkistymään kyyneliin. Kaiuttimista kuuluva hento ääni kertoi, että koko perheellä on jo kova ikävä isää.

- Me ollaan oltu aika kiltisti. Meillä on silti tosi paljon sua ikävä, tytär sanoi.

- Pusi, pusi, rakastan sua, hän jatkoi.

Anssi sai terveisiä tyttäriltään.

Anssi sai terveisiä tyttäriltään. Kuva: Nelonen

Ääneen pääsi myös Anssin toinen tytär, joka muistutti isäänsä kaikista tärkeimmästä asiasta: nimittäin tuliaisista. Lopuksi hän lähetti isälleen suukkoja ja kertoi myös äidin, eli Anssin puolison, voivan hyvin.

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin siitä, että Pekan ystävät saapuivat tervehtimään häntä paikan päälle Big Brother -taloon. He hiippailivat yöaikaan talon pihalla ja asettelivat pihamaalle villikalapurkkeja sydämen muotoon. Pekka kähvelsi kyseisiä purkkeja aiemmin ulkotehtäväviikolla.

- Ei v****, nyt kyllä syke hakkaa aika paljon, mutta ihan sama, Pekka totesi nähdessään ystävänsä lasioven läpi.

Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ilta Sanoma
vendredi 5 novembre 2021 18:35:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.