STT

Viinivuosi jäämässä heikoksi Euroopan kehnon sään vuoksi - ilmastonmuutos uhkaa myös viinintuotantoa

STT - logo STT 05.11.2021 15:15:44 STT
Kyseessä on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun viinintuotanto on jäänyt keskiarvon alapuolelle. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Kansainvälisen viinialan järjestön OIV:n mukaan viinintuotanto on jäämässä tänä vuonna erittäin matalalle tasolle Euroopan huonojen sääolosuhteiden vuoksi.

Euroopan johtavat viinintuottajamaat ovat Italia, Espanja ja Ranska, joissa tuotetaan 45 prosenttia maanosan kaikesta viinistä.

Kevätpakkasten, raekuurojen ja rankkasateiden seurauksena näiden kolmen maan tänä vuonna tuottaman viinin määrä vähenee viime vuodesta arviolta noin 2,2 miljardia litraa, OIV kertoi torstaina.

Ranskassa viinintuotanto putoaa tänä vuonna samalle tasolle kuin vuonna 1957.

Koko maailman viinintuotannon odotetaan yltävän tänä vuonna yhteensä 25 miljardiin litraan, mikä on neljä prosenttia viime vuotta vähemmän. 20 vuoden keskiarvosta määrä jää seitsemän prosenttia.

Vuoden 2021 viinintuotantoa voidaan OIV:n mukaan pitää erittäin alhaisena. Tänä vuonna viiniä tuotetaan järjestön mukaan vain hieman enemmän kuin vuonna 2017, jolloin jäätiin historiallisen alhaiselle tasolle.

- Tämä johtuu epäsuotuisista ilmasto-olosuhteista, jotka vaikuttivat voimakkaasti Euroopan suuriin viinintuottajamaihin tänä vuonna, järjestö kertoi.

OIV:n johtajan Pau Rocan mukaan ilmastonmuutos on viininkasvattajille paljon suurempi riski kuin koronapandemia, johon alalla sopeuduttiin suhteellisen hyvin. Haittaa aiheuttavat sääilmiöt ovat Rocan mukaan yhä yleisempiä.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on viinialalle "kiireellinen välttämättömyys", Roca sanoi. Pitkän aikavälin ratkaisun vaativat hänen mukaansa suuria ponnistuksia viininviljelyn ja viinin tuottamisen käytännöissä.

Kyseessä on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun viinintuotanto on jäänyt keskiarvon alapuolelle. Koronapandemian aiheuttaman epävakaisuuden vuoksi on OIV:n mukaan kuitenkin edelleen epäselvää, millaisia vaikutuksia pudotuksella on.

Viime vuonna viininkulutus putosi järjestön mukaan globaalisti kolme prosenttia koronarajoitusten vuoksi. Tänä vuonna sen odotetaan jälleen nousevan kahdella prosentilla.

Kiinaa lukuun ottamatta viininkulutus voi jo tänä vuonna palata pandemiaa edeltäneelle tasolle.

vendredi 5 novembre 2021 17:15:44 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.