RMC-telakka on ilmoittanut puolustusvoimille, että merivoimien uusien alusten suunnitteluun tarvitaan vähintään puoli vuotta lisää aikaa. Puolust" /> RMC-telakka on ilmoittanut puolustusvoimille, että merivoimien uusien alusten suunnitteluun tarvitaan vähintään puoli vuotta lisää aikaa. Puolust" />

YLE


Puolustusvoimat on huolissaan Raumalla rakennettavien uusien sotalaivojen suunnittelun myöhästymisestä.

Puolustusvoimien strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen sanoo blogissaan, että RMC-telakka on ilmoittanut tarvitsevansa alusten suunnitteluun lisäaikaa puolesta vuodesta vuoteen.

Ohjelmajohtaja Purasen mukaan pyrkimyksenä on kuitenkin edelleen pysyä tiukasti alkuperäisessä käyttöönottoaikataulussa siten, että uusi neljän aluksen laivue on valmis vuonna 2028.

Yle ei ole tavoittanut RMC:n johtoa kommentoimaan tilannetta.

Ensimmäisen aluksen rakentamisen on tarkoitus alkaa Raumalla alkuperäisen aikataulun mukaan ensi vuonna.

Puolustusvoimat solmi kaksi vuotta sitten sopimuksen monitoimikorvettien rakentamisesta Raumalla. Kaupan arvo on lähes 700 miljoonaa euroa.

Hankkeen arvioitu työllisyysvaikutus on Rauman telakalle koko projektin osalta mittava: arviolta noin 3 600 henkilötyövuotta.

Laivue 2020 -hanke korvaa seitsemän merivoimien poistuvaa alusta neljällä uudella monitoimikorvetilla.

Puolustusvoimien huolesta ohjelmajohtajan blogiin viitaten kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue lisää:

Raumalla rakennettavien sotalaivojen päälaitehankinnat tehty - sadan miljoonan euron sopimukset solmittiin poikkeusoloissa

Näin Puolustusvoimien iso sotalaivatilaus hyödyttää Rauman seutua ja koko Satakuntaa - 4 lupaavaa näkymää

Tällaisia ovat sotalaivat, joihin Suomi käyttää 1,3 miljardia euroa - "ei ole tarkoitus miinoittaa koko Itämerta"

Hallitus vahvisti sotalaivatilauksen Rauman telakalta ja Saabilta, hinta nousi liki 100 miljoonaa euroa - Katso tiedotustilaisuus

vendredi 5 novembre 2021 17:00:58 Categories: Merivoimien alukset YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.