Rokotekattavuus hipoo hallituksen alkusyksystä asettamaa tavoitetta, mutta sairaalat pullistelevat koronapotilaita. Pääministerin mukaan hallitus" /> Rokotekattavuus hipoo hallituksen alkusyksystä asettamaa tavoitetta, mutta sairaalat pullistelevat koronapotilaita. Pääministerin mukaan hallitus" />

YLE


Hallituksen tavoittelema 80 prosentin rokotekattavuus yli 12-vuotiaiden keskuudessa on täyttymässä, mutta koronaepidemia ei osoita rauhoittumisen merkkejä.

  • Tämä on päivittyvä juttu, johon lisätään tietoa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) maalaili Ilta-Sanomien haastattelussa synkkää kuvaa Suomen tautitilanteesta. Kiurun mukaan Suomi on päätynyt sellaisten maiden joukkoon, joissa epidemia ei ole hallinnassa.

Ylen haastattelussa pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi Kiurun arviota epidemiatilanteesta.

- Ymmärrän ministerin lausunnon niin, että rokottamattomien keskuudessa epidemia leviää. Heillä tautitapauksia on enemmän ja sairaalahoidon kuormitus muodostuu isolta osin henkilöistä, jotka eivät ole ottaneet rokotteita. Itsekin kannan siitä huolta, Marin sanoo.

Marinin mukaan hallitus tavoittelee seuraavaksi rokotekattavuuden nostamista 90 prosenttiin. Hän korostaa kaikkien vastuuta koronarokotteen ottamisessa.

- Mielellään päästäisiin rokotekattavuudessa jopa 90 prosenttiin tai siitä yli. Haluamme, että rokotekattavuutta jatkuvasti nostetaan. Paras tapa suojella itseään, kanssaihmisiä ja terveydenhuollon kantokykyä on ottaa se rokote. Se on vastuullinen teko ja haluamme, että jokainen toimii näin.

Hallituksen sisällä sairaalahoidon kuormitus ja koronatilanteen paheneminen on herättänyt huolta. Ylen tietojen mukaan muut hallituspuolueet ovat vaatineet, että pääministeri kutsuisi koolle koko hallituksen neuvottelemaan koronatilanteesta.

Marinin mukaan hallitus käy koronatilannetta läpi ensi viikon keskiviikkona.

- Arvioimme sitä, onko mahdollista purkaa rajoituksia tai onko niitä mahdollista esimerkiksi ravintoloiden ja koronapassin osalta jatkaa. Olemme myös tarkastelemassa sitä, millä tavalla koronapassin käyttöä voitaisiin laajentaa.

Marinin mukaan hallitus on saanut katsauksen koronatilanteesta viimeksi kaksi viikkoa sitten. Lisäksi koronatilannetta on Marinin mukaan käyty läpi sote-ministeriryhmässä.

Voit keskustella aiheesta 6.11. klo 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

Kiuru ihmettelee vitkastelua koronarajoituksissa: alueilla on työkalut, joilla tartuntaryppäät voi taltuttaa

vendredi 5 novembre 2021 16:06:27 Categories: Sanna Marin YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.