Ilta Sanoma

Yhtiön mukaan luksuksen käsite on monimuotoistunut, ja siksi tarvitaan uusia palveluita.

Viking Glory aloittaa liikennöinnin maaliskuussa.

Viking Glory aloittaa liikennöinnin maaliskuussa. Kuva: Viking Line

Maaliskuussa 2022 liikennöinnin Turku-Tukholma-reitillä aloittava Viking Glory tuo matkustajille uutta luksusta matkustamiseen.

Alukselle on tulossa Archipelago Spa & Wellness -osasto, jossa on Itämeren ensimmäinen kuntosali, virtuaalisesti ohjattuja liikuntatunteja ja joogasali, jonka maisemaikkunat ulottuvat lattiasta kattoon.

Kuntosalilla treenatessaan voi katsella merta.

Kuntosalilla treenatessaan voi katsella merta. Kuva: Viking Line

Matkustajilla on mahdollisuus valita virtuaalitreeni 21 vaihtoehdon joukosta: tarjolla on esimerkiksi tanssitunteja, lihaskuntotunteja ja pilatesta.

Yhtiön mukaan yhä useampi haluaa panostaa laivamatkan aikana hyvinvointiinsa.

- Matkustajat haluavat laivamatkalta luksusta aivan kuten ennenkin, mutta luksuksen käsite on monimuotoistunut. Yhä useammalle se merkitsee rauhaa, nukkumista, liikuntaa ja hemmotteluhoitoja. Monen ihmisen hyvinvointiin kuuluu olennaisesti liikunta, jota ei haluta jättää väliin laivallakaan, Viking Gloryn lanseerauspäällikkö Lotta Lindroos kertoo tiedotteessa.

Myös yritykset ovat koko ajan kiinnostuneempia liikuntapalveluista osana kokousristeilyn ohjelmaa.

Kylpylässä on tarjolla uudenlaisia palveluita. Pariskunnat ja ystävät voivat uutuutena varata yhteisen hieronnan tai hemmotteluhoidon. Glorylla on panoraamasauna, kaksi tavallista saunaa, lumiluola sekä kolme poreallasta, joista yksi on trendikäs makoiluallas.

Auringonlasku näkyy saunaan saakka.

Auringonlasku näkyy saunaan saakka. Kuva: Viking Line

Makoiluallas houkuttelee rentoutumaan.

Makoiluallas houkuttelee rentoutumaan. Kuva: Viking Line

Hyvinvointiin on satsattu muutenkin, sillä alukselta löytyy useita alueita, joissa musiikki ei häiritse rauhaa kaipaavaa matkustajaa. Hyteissä on laadukkaat erikoispatjat ja muhkeat peitot.

- Kun ennen laivalle tultiin bilettämään, nyt moni haluaa myös levätä. Monelle paras hetki laivamatkalla saattaakin olla se, kun saa istua hiljaisuudessa ja katsella merelle, Lindroos sanoo.

Lue lisää: Viking Linen uusi ylpeys, 218-metrinen Viking Glory sai ensi kertaa vettä kölinsä alle

Viking Gloryn rakentaminen aloitettiin Kiinassa syyskuussa 2018. Vesillelasku tehtiin tammikuussa 2021.

Glorylle on toiminut mallina saman yhtiön Viking Grace, mutta Glory on hieman suurempi. Sen matkustajakapasiteetti on 2?800, ja aluksessa on 922 hyttiä.

Ilta Sanoma
vendredi 5 novembre 2021 14:06:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.