Ilta Sanoma

Daniel Ricciardo kertoi, ettei ole koskaan virtsannut kesken F1-kisan.

Daniel Ricciardo kuvattuna Yhdysvaltain GP:n yhteydessä lokakuun lopulla.

Daniel Ricciardo kuvattuna Yhdysvaltain GP:n yhteydessä lokakuun lopulla. Kuva: Dppi / Zuma / MVPhotos

Australialainen F1-kuski Daniel Ricciardo vieraili torstaina haastateltavana Ellen DeGeneresin show'ssa.

DeGeneres kysyi kilpa-ajajalta myös luonnollisesta asiasta, joka voi yllättää intensiivisen kilpailun aikana.

-?Ei ole aikaa ajatella edes olevansa janoinen, tai mitään sellaista. Mitä, jos pissahätä yllättää kesken kisan? hän kysyi Daily Mailin mukaan.

Ricciardo kertoi, ettei aina ole helppoa.

-?Meiltä kysytään paljon, että olemmeko ikinä pissanneet autossa (kisan aikana). Minä en ole koskaan tehnyt sitä. Pissatakseen täytyy rentoutua, ja vauhdissamme on vaikea rentoutua. Jos tulee hätä, täytyy vain tuskaisasti pidätellä kisan loppuun asti, mutta jokainen pieni töyssy tai kurvi sattuu, Ricciardo sanoi.

Daniel Ricciardon mukaan kesken kisan tuleva hätä voi aiheuttaa tuskaisia hetkiä.

Daniel Ricciardon mukaan kesken kisan tuleva hätä voi aiheuttaa tuskaisia hetkiä. Kuva: Ken Murray / ZUMA

G-voimat koettelevat ajajia kovassa vauhdissa. Kilpailun aikana hikoillaan paljon.

-?Mutkiin tullaan lujaa. Tarvitsemme voimaa pärjätäksemme. Ja menetämme painoa 3,5-4,5 kiloa kilpailun aikana, Ricciardo kertoi haastattelussa.

McLarenilla ajava Ricciardo on MM-sarjan pisteissä kahdeksantena. Hän on voittanut kuluvalla kaudella yhden osakilpailun: Monzassa syyskuussa.

F1-kausi jatkuu viikonloppuna Meksikon osakilpailulla.

Ilta Sanoma
vendredi 5 novembre 2021 12:53:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.