Ilta Sanoma

Eläinsuojelutarkastuskertomus kertoi karua kieltä tilan eläinten oloista.

Osa tilan hiehoista oli heikosti kasvaneita ja huonolla karvalla.

Osa tilan hiehoista oli heikosti kasvaneita ja huonolla karvalla. Kuva: Pohjois-Savon käräjäoikeus

Valvontaeläinlääkärin visiitti savolaisella maatilalla paljasti nälkiintyneen ja likaisen nautakarjan vuonna 2019. Eläkeikää lähestyvä pariskunta hoiti ennen toista maailmansotaa rakennetussa navetassa noin 25 naudan karjaa ja työt navetassa tehtiin vanhaan malliin käsipelillä.

Oikeudessa kirjallisena todisteena esitetty eläinsuojelutarkastuskertomus kertoi karua kieltä tilan eläinten oloista.

Osa vasikoista oli kytkettynä ulkona, ja likaisella alustalla makaamisesta kylkiin kertyneet lantapanssarit olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Kaikkein järkyttävintä nähtävää olivat kuitenkin maitotilan lehmät. Yksi laihoista naudoista oli hylätty teurastamolla elintarvikkeeksi kelpaamattomana.

Oikeudessa todistajana kuullun valvontaeläinlääkärin mukaan vastaavia hylkäyksiä ei tapahdu edes viikoittain. Todistajan mukaan kyseinen lehmä ei ollut edes tilan laihin ja huonokuntoisin lehmä.

Tilan isännän mukaan tilan nautoja oli ruokittu, mutta rehu oli ollut huonolaatuista tilaa vuosikausia vaivanneen pahan rottaongelman takia. Myös karhut olivat aiheuttaneet ongelmia repimällä rehupaaleja.

Likaisella alustalla makaamisesta kylkiin kertyneet lantapanssarit olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Likaisella alustalla makaamisesta kylkiin kertyneet lantapanssarit olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kuva: Pohjois-Savon käräjäoikeus

Oikeudessa syytteet törkeästä eläinsuojelurikoksesta kiistänyt isäntäpari kertoi ruokkineensa nautoja normaalisti, mutta jostain syystä naudat eivät syöneet normaalisti.

Oikeudessa todistajana kuullut valvontaeläinlääkärit todistivat, ettei eläinten ruokahalussa ollut vikaa. Ruoka oli maistunut laihoille naudoille, kun sitä valvontakäyntien yhteydessä oli eläinten eteen laitettu.

Syyttäjä vaati pariskunnalle tuomiota törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Pohjois-Savon käräjäoikeus kuitenkin totesi vuonna 1956 syntyneen isännän ja vuonna 1957 syntyneen vaimon syyllistyneen perusmuotoiseen eläinsuojelurikokseen ja tuomitsi heidät molemmat kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Syyttäjän vaatimaa eläintenpitokieltoa ei annettu, koska pariskunnan poika on ottanut vastuuta tilan hoidosta ja asiat tilalla ovat parantuneet viimeisen parin vuoden aikana. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Ilta Sanoma
vendredi 5 novembre 2021 09:35:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.