Koulupoissaolojen määrä kasvaa koko ajan. Tähän on vaikuttanut merkittävästi lasten ja nuorten mielenterveysongelmat. Uutta toimintamallia testataan parhaillaan pilottikouluissa ympäri Suomea." /> Koulupoissaolojen määrä kasvaa koko ajan. Tähän on vaikuttanut merkittävästi lasten ja nuorten mielenterveysongelmat. Uutta toimintamallia testataan parhaillaan pilottikouluissa ympäri Suomea." />

YLE


Kouluissa etsitään nyt uusia keinoja poissaolojen vähentämiseksi. Kymmeniin pilottikouluihin ympäri Suomea on tänä syksynä palkattu kouluyhteisötyöntekijöitä. Osa kouluista pitää nuorille aiempaa enemmän tunnetaitotunteja ja satsaa ryhmäyttämiseen.

Asiantuntijat arvioivat, että varhainen puuttuminen on hyvä keino pitää putoamisriskissä olevia oppilaita kiinni koulumaailmassa.

Ylä-Savossa tarve kouluyhteisötyöntekijälle on näkynyt jo lyhyessä ajassa. Kolmella koululla työskentelevä iisalmelainen Nea Huttunen kertoo, että työtehtäviä on kahden kuukauden aikana tullut lähes päivittäin.

Hän on esimerkiksi tsempannut ja motivoinut oppilaita koulunkäyntiin.

- Joissain tilanteissa opettaja ei pysty tunnin aikana selvittämään oppilaan voimakasta tunnereaktiota. Minä kuuntelen ja kohtaan nuoren ja sitten koulupäivä voi jatkua, kuvailee myös hankekoordinaattorina toimiva Huttunen.

Kouluyhteisötyöntekijä puuttuu ongelmiin matalalla kynnyksellä, on läsnä ja kohtaa nuoria käytävillä, oppitunneilla ja välitunneilla sekä somessa. Työtä tehdään monin eri tavoin 5-9-luokkalaisten pienryhmien, luokkien tai yksilöiden parissa.

- Ei mitään ajanvarausta vaan puututaan joustavasti ja nopeasti, kertoo Huttunen.

kouluyhteisötyöntekijä Nea Huttunen.
Kouluyhteisötyöntekijä-hankekoordinaattori Nea Huttunen on läsnä koululla ja somessa. Hän tukee ja auttaa ongelmatilanteissa ilman pitkälle menevää ajanvarausta.Toni Pitkänen / Yle

Ysiluokkalaiset pitävät turvallisuudentunnetta ja yhteisöllisyyttä tärkeänä

Lapinlahtelaiset Iitu Niskanen ja Siiri Rantonen arvelevat, että poissaolojen syitä ovat muun muassa pitkät koulumatkat linja-autolla, läheisten kavereiden poissaolo koulusta ja mielenterveysongelmat.

- Esimerkiksi se vaikuttaa, onko kavereita koulussa ja onko täällä turvallinen olo, pohtii Rantonen.

Yhdeksäsluokkalaisten Niskasen ja Rantosen mielestä koulupoissaoloja voisi vähentää esimerkiksi sillä, että luokkia ryhmäytettäisiin paremmin läpi koko yläkouluajan. Tämä lisäisi turvallisuudentunnetta ja parantaisi yhteishenkeä.

Molemmat kaipaavat myös tunteista puhumista nykyistä enemmän.

- Tunteista ei puhuta missään ikinä. Tunneilla ei ole ollut puhetta, toteaa Niskanen.

Mielenterveysongelmat ovat lisänneet koulupoissaoloja

Ongelmaan on tartuttu nyt siksi, että koulupoissaolojen määrä on kasvanut viime vuosina. Taustalla on usein lasten ja nuorten mielenterveysongelmat.

- Koronapandemia on lisännyt lasten, nuorten ja perheiden pahoinvointia, mikä heijastuu poissaoloina sekä mielenterveysongelmina, kertoo Siilinjärven sivistysjohtaja Antti Jokikokko.

Siilinjärvi koordinoi neljän kunnan Sitouttava kouluyhteisötyö -pilottia, joka sai valtion avustusta 150 000 euroa toiminnan käynnistämiseen. Mukana ovat myös Lapinlahti, Iisalmi ja Sonkajärvi.

Halu puuttua poissaoloihin lähti liikkeelle kuitenkin jo ennen koronaa. Laukaisevana tekijänä oli Kouluakäymättömyys Suomessa -raportin tulokset, jotka julkaistiin reilu vuosi sitten.

Tulokset osoittivat, että Suomen yläkouluissa on vähintään 4 000 oppilasta, joiden poissaolot aiheuttavat suuria ongelmia heidän koulunkäynnilleen.

- Ajatus on panostaa nimenomaan ennaltaehkäisyyn, kouluun kiinnittymisen tukemiseen, ryhmäytymiseen ja tunnetaitoihin. Halutaan tuoda matalan kynnyksen tukea kouluihin, tiivistää kehittämispäällikkö Johanna Sergejeff opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Toiminnassa on nyt mukana 24 pilottia ja 134 opetuksenjärjestäjää eri puolilla Suomea. Seuraavien kahden lukuvuoden aikana selvitetään, millaisilla keinoilla koulupoissaoloja pystytään nykyistä paremmin ennaltaehkäisemään.

- Tämän pohjalta tehdään mahdollisesti tarkennuksia säädöksiin ja yhtenäistetään käytäntöjä.

Samalla kehitetään järjestelmä, jonka avulla koulupoissaolojen määrää pystytään tarkasti seuraamaan koko maassa.

Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Aiheesta voi keskustella 6.11.2021 klo 23:een saakka.

Lue lisää:

Selvitys: Suomen yläkouluissa on vähintään 4 000 oppilasta, joilla on paljon poissaoloja - ongelma pahentunut viime vuosina

Opetusministeri Li Andersson: Koronaepidemian jälkiä lasten ja nuorten oppimiseen ei hoideta yhdessä syksyssä - ministerin mukaan koulukuraattoreille ja koulupsykologeille tulee sitova mitoitus

vendredi 5 novembre 2021 07:55:00 Categories: Koulupoissaolo YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.