STT

ANC:n kannatus romahti Etelä-Afrikan paikallisvaaleissa

STT - logo STT 05.11.2021 00:30:47 STT
Vaalit käytiin maanantaina, mutta ääntenlaskenta valmistui vasta torstaina. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Etelä-Afrikkaa koko sen demokratian ajan hallinneen ANC-puolueen kannatus vaaleissa putosi ensimmäistä kertaa alle 50 prosentin maan paikallisvaaleissa. Niissä ANC:n kannatus putosi 46 prosenttiin viiden vuoden takaisesta 54 prosentista.

Vaalit käytiin maanantaina, mutta ääntenlaskenta valmistui vasta torstaina. Äänestysaktiivisuus jäi kehnoksi. Vain kaksi kolmesta äänestäjästä rekisteröityi, ja rekisteröityneistä alle puolet äänesti.

ANC menetti kannatustaan etenkin suurissa kaupungeissa, kun taas pikkukaupungeissa se piti pintansa. Kaikkiaan ANC sai enemmistön 161:een maan 213 valtuustosta. Lopuissa mikään puolue ei saanut enemmistöä.

- Ensimmäistä kertaa ANC oli pulassa, ja he eivät pystyneet piilottamaan pelkoaan, politiikan asiantuntija Nomavenda Mathiane kommentoi.

Tulokset ennakoivat ANC:lle vaikeita parlamenttivaaleja vuodelle 2024. ANC:n kannatus on laskenut jyrkästi jo 15 vuoden ajan. Työttömyys on pysynyt korkeana, ja korruption ja väärinkäytösten vuoksi edes sähkönjakeluun ei ole luottamista. Koska ANC on pitänyt pitkään valtaa yksin, se ei voi syyttää ongelmista ketään muuta.

vendredi 5 novembre 2021 02:30:47 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.