Ilta Sanoma

Entinen F1-sarjan kuljettaja etsii edelleen sopivaa tilaisuutta saadakseen autourheilun kuninkuusluokkaan yhdysvaltalaisen kilpatallin.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen kuvattuna USA:n osakilpailussa lokakuussa.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen kuvattuna USA:n osakilpailussa lokakuussa. Kuva: Lehtikuva

Valtteri Bottaksen ensi kaudella edustama F1-talli Alfa Romeo oli syksyllä myyntihuhujen kohteena. Ostopuuhissa liikkui McLaren-tallin entinen kuljettaja Michael Andretti, joka kertoo, että kaupan osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen kilpailutoiminnan päätösvallasta.

Kaupan oletettiin kariutuneen nykyisten omistajien hintapyyntöön, mutta Andretti kiistää sen englantilaisen Autosport-lehden haastattelussa.

-?Kyse ei ollut taloudellisista asioista vaan tallin hallinnosta, Andretti kertoi lehdelle.

-?Tallin hallinnoinnista tuli neuvottelujen viime hetkillä esiin kysymyksiä, jotka pakottivat meidät luopumaan suunnitelmistamme. Emme voineet hyväksyä niitä asioita.

Erikseen kysyttäessä, Andretti hyväksyi määritelmän, että hänen taustayhtiönsä olisi ostanut tallin, muttei olisi saanut siinä määräysvaltaa.

-?Olen sanonut neuvottelujen alusta alkaen, ettemme lähde kauppaan, jos emme saa mieleistämme sopimusta. Tässä kävi juuri niin, ettei sopimus olisi ollut kannaltamme oikea, joten kartoitamme jatkossa muita tilaisuuksia, Andretti jatkoi.

Lue lisää: Lähteet: Alfa Romeon F1-tallin huhutussa kaupassa uusi käänne - ruotsalaismiljardöörin vaatimus oli liikaa

Michael Andretti on F1:n maailmanmestarin Mario Andrettin poika ja Pohjois-Amerikan IndyCarissa komeasti menestynyt ajaja.

Andretti olisi halunnut tuoda kaupan yhteydessä yhdysvaltalaisen kuljettajan Colton Hertan F1-luokan MM-sarjaan.

-?Tarkoitus on ilman muuta, että Herta johtaisi meidät sarjaan, jos onnistumme hankkimaan tiimin F1:stä. Haluamme sarjaan amerikkalaisen kuljettajan, Andretti vahvisti.

Formula 1:tä hallinnoiva Liberty Media markkinoi sarjaa voimakkaasti Pohjois-Amerikassa. Andrettin mukaan se ei kuitenkaan tukenut hänen yrityksensä pyrkimystä Sauberin hallinnoiman Alfa Romeo -tallin omistajaksi.

Ilta Sanoma
vendredi 5 novembre 2021 00:29:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.