Ilta Sanoma

Tähtipelaaja Aaron Rodgers joutui seuransa koronalistalle ja kohu oli valmis.

Pelinrakentaja?Aaron Rodgersin rokotestatus on aiheuttanut kohun Yhdysvalloissa.

Pelinrakentaja?Aaron Rodgersin rokotestatus on aiheuttanut kohun Yhdysvalloissa. Kuva: Christian Petersen / AFP / Lehtikuva

Yhdysvalloissa on noussut iso kohu amerikkalaisen jalkapallon tähtipelaajan Aaron Rodgersin koronarokotukseen liittyvästä tapauksesta.

Green Bay Packersin pelinrakentajan Rodgersin, 37, uutisoitiin keskiviikkona joutuneen seuransa koronalistalle ja olevan sivussa viikonlopun ottelusta.

Useat yhdysvaltalaismediat, esimerkiksi USA Today, ovat raportoineet Rodgersin sairastuneen koronavirukseen, vaikkei hänen seuransa sitä suoraan vahvistanutkaan.

Green Bay Packersin päävalmentaja Matt LaFleur kieltäytyi seuran verkkosivujen mukaan vastaamasta myös kysymyksiin siitä, onko Rodgers rokotettu.

Rokoteasia on urheilutähden tapauksessa oleellinen, sillä rokotetuille ja rokottamattomille pelaajille on eri protokollat NFL:ssä. USA Todayn mukaan Rodgers on esimerkiksi esiintynyt ilman maskia sisätiloissa pidetyissä pressitilaisuuksissa. Tämä on NFL:n pelaajayhdistyksen sääntöjen mukaan sakon (ensimmäinen rikkomus) tai jopa pelikiellon arvoinen rike, mikäli pelaajaa ei ole rokotettu.

Rodgers nähtiin ilman maskia myös halloween-juhlissa viime viikonloppuna joukkuetovereidensa kanssa. Tämäkin rikkoi pelaajayhdistyksen koronasääntöjä rokottamattoman pelaajan tapauksessa.

Urheilumedia Sports Illustratedin mukaan on ollut "avoin salaisuus", että Rodgers on rokottamaton. Toisaalta Rodgersin ympärillä olevaa rokotekohua on kiihdyttänyt entisestään se, että pelaaja on vihjaillut olevansa rokotettu.

CNN:n mukaan Rodgers vastasi elokuussa kysymykseen rokotestatuksestaan todeten olevansa "immunisoitu". Moni oletti tämän tarkoittavan samaa kuin rokotettu.

- Joukkueessa on tyyppejä, joita ei ole rokotettu. Mielestäni se on henkilökohtainen päätös, enkä aio kritisoida noita tyyppejä (rokottamattomia). Sitten on tyyppejä, jotka on rokotettu ja jotka ovat saaneet tartunnan. Tämä on mielenkiintoinen tapaus, Rodgers pyöritteli tuolloin.

Aaron Rodgers on edustanut koko vuonna 2005 alkaneen NFL-uransa ajan Green Bay Packersia.

Aaron Rodgers on edustanut koko vuonna 2005 alkaneen NFL-uransa ajan Green Bay Packersia. Kuva: Mark J. Rebilas / Reuters

Rodgersin rokottamattomuuden puolesta puhuu ESPN:n mukaan se, että hänen on vahvistettu olevan poissa tulevan sunnuntain ottelusta. NFL:n koronasäännöt kertovat, että rokottamattoman pelaajan on oltava positiivisen testin jälkeen karanteenissa vähintään kymmenen päivää, vaikka olisikin oireeton.

Rokotettu pelaaja voi kuitenkin positiivisen testin jälkeen palata joukkueen pariin heti, kun on antanut kaksi negatiivista koronatestiä 24 tunnin välein ja on oireeton. ESPN:n mukaan rokotettuna Rodgersilla olisi näin ollen ollut ainakin teoreettinen mahdollisuus olla mukana viikonlopun ottelussa.

Ei ole vielä tiedossa, milloin Rodgers on palaamassa joukkueensa vahvuuteen.

ESPN:n tietojen mukaan Rodgers oli ennen nyt käynnissä olevaa kautta käyttänyt "vaihtoehtoisia hoitoja" ja tämän jälkeen anonut NFL:ää tunnustamaan hänet rokotetuksi. NFL kieltäytyi vedoten liigan ja pelaajayhdistykseen kesällä solmimaan sopimukseen koronaprotokollista.

NFL on ESPN:n mukaan laskenut Rodgersin rokottamattomaksi liigakauden alusta alkaen. Kysymyksiä onkin herännyt siitä, miksi Rodgersin on tässä tapauksessa sallittu esiintyvän vaikkapa pressitilaisuuksissa maskitta rokottamattoman pelaajan koronaprotokollan vastaisesti.

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 23:02:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.