Ilta Sanoma

Helsingin Sanomien toimittajia koskevan oikeusprosessin tulee olla mahdollisimman avoin, vaativat Julkisen sanan neuvosto (JSN) ja Päätoimittajien yhdistys kannanotoissaan.

Kolmea Helsingin Sanomien journalistia vastaan on päätetty nostaa syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja paljastamisen yrityksestä.

Helsingin Sanomat julkaisi joulukuussa 2017 Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta artikkelin, joka oli tarkoitettu juttusarjan aloitusosaksi. Lähteenä käytettiin salaiseksi leimattuja asiakirjoja.

JSN on erittäin huolestunut siitä mahdollisuudesta, että oikeudenkäynti saattaa johtaa sananvapauden rajoittamiseen perustein, jotka osin jäävät salaisiksi. JSN vaatii erityistä avoimuutta niistä perusteista, joiden nojalla pelkkä jutun julkaisemisen harkitseminen tai julkaisukuntoon saattaminen voisi olla rangaistavaa. Päätoimittajien yhdistys painottaa erityistä avoimuutta julkaisemattomia juttuja koskeviin syytekohtiin oikeuskäsittelyssä.

Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja on STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen.

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin. STT:n enemmistöomistaja on Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland.

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 21:34:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.