Mikko Koskinen on noussut NHL:n syyskauden kovimpien maalivahtien kaartiin, kirjoittaa Yle Urheilun Tommi Seppälä. " /> Mikko Koskinen on noussut NHL:n syyskauden kovimpien maalivahtien kaartiin, kirjoittaa Yle Urheilun Tommi Seppälä. " />

YLE


Edmontonissa maalia varjeleva Mikko Koskinen, 33, on tehnyt tänä syksynä totaalisen täyskäännöksen. Espoolaismaalivahti on näyttänyt jälleen kerran, etteivät kaudet useinkaan ole veljiä keskenään.

Menneen kauden osalta totuutta ei pääse karkuun: peliään alati hakenut Koskinen ui henkilökohtaisesti syvissä vesissä.

Samaan aikaan painevyöry menestystä kuumeisesti janoavan Oilers-yhteisön taholta kasvoi kuin pullataikina. Epävarmasti esiintynyt Koskinen joutui aisaparinsa Mike Smithin loukkaantumisen vuoksi pelaamaan viime kaudella paljon. Kun peli ei kulkenut, touhu oli ajoittain karmivaa katseltavaa.

Tämä ei jäänyt huomaamatta faneilta, medialta eikä edes seurajohdolta.

Kaksi ensin mainittua marinoivat Koskista parhaansa mukaan tämän omassa sopimusliemessä. Koskiselle 4,5 miljoonan dollarin vuositulot takaavaa sopimusta käytettiin joka välissä suomalaisvahtia vastaan: otteet eivät vastanneet palkkanauhan kokoa.

Myös seurajohto päätti toimia. Kesällä Oilers yritti tiiviisti hankkia itselleen uutta maalivahtia, joka jakaisi vastuun kaksivuotisen jatkosopimuksen tehneen Mike Smithin kanssa. Korvaajaa ei kuitenkaan löytynyt, joten sopimuksensa viimeistä vuotta pelaava Koskinen sai vielä yhden mahdollisuuden.

Ja voi veljet, miten Koskinen on tähän tilaisuuteen tarttunut!

Syyskaudella Oilersin maalilla on nähty rauhallinen, määrätietoinen ja varmasti sisuuntunut kolmen metrin Koskinen, joka on vaientanut aiemmin kuumana velloneen kritiikin fantastisilla otteillaan. Isokokoisen maalivahdin kaikki tekeminen huokuu tällä hetkellä zeniläistä rauhaa ja itsevarmuutta.

Koskinen on pelannut hyvin ja voittanut otteluita, mutta iskenyt ennen muuta tilastoriveille lukemia, jollaisia häneltä ei olla NHL-tasolla aiemmin nähty. Vaikuttavin on tietenkin voittotilasto, joka kertoo Koskisen voittaneen seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan kuusi. Vain Carolinan Frederik Andersen (8) on voittanut Koskista enemmän otteluita.

Mikko Koskinen torjui Edmontonin maalilla.
Mikko Koskisen syksyn tilastot ovat komeaa luettavaa. NHLI via Getty Images

Toisaalta vielä suuremman vaikutuksen tekevät muut tilastot.

Esimerkiksi viime kaudella Koskisen torjuntaprosentti oli 89,9 ja nyt 93,4. Vaarallisten maalipaikkojen torjuntaprosentti oli menneellä kaudella 80,9 ja nyt 91,1.

Kehittyneistä tilastoista löytyvästä GSAA-noteerauksesta vasta muutos löytyykin. Tilasto kertoo, kuinka monta maalia maalivahti pelastaa. Se saadaan torjuntaprosentin ja torjuttujen laukausten määrästä, kun niitä verrataan liigan keskiarvoon.

Viime kaudella Koskisen lukema oli -6,51. Liigan keskiarvomaalivahti olisi siis samoilla laukaisumäärillä päästänyt kuusi ja puoli maalia Koskista vähemmän. Tällä kaudella Koskisen lukema huitelee plussalla lähes neljän ja puolen osuman (4,41) verran. Kahden kauden välillä on siis lähes kymmenen osuman ero!

Eikä Oilersissa neljättä kauttaan pelaava Koskinen ole päässyt puolustuspelin osalta yhtään aiempaa helpommalla. Suomalaisen seistessä maalilla Edmonton on itse asiassa antanut enemmän ykkössektorin maalipaikkoja kuin viime kaudella, lähes yhden ottelua kohden.

Menneellä kaudella Koskista kohden lauottiin ykkössektorista 8,09 kertaa pelattua tuntia kohden, nyt 8,72.

Syksyn paras suomalaisvahti

Edmonton on saanut kaudelleen loistavan startin, mutta ilman Koskista se tuskin olisi voittanut niin paljon. Koskinen on ollut NHL-kauden selkeästi paras suomalaismaalivahti.

Tämä näkyy suoraan tilastoista: voittotilastossa koko liigan kakkonen, ykkössektorin torjuntaprosenteissa kolmonen ja torjuntaprosenteissa sekä pelastetuissa maaleissa seitsemäs.

Koskista yhtään tuntevat tietävät, ettei kukaan ole tarkastellut suomalaisvahdin tekemisiä yhtä kriittisesti kuin Mikko Koskinen itse. Kun käsillä on sopimuksen viimeinen vuosi, selvää oli, että kaukalossa nähdään kolme metriä sisuuntunutta Koskista.

Eikä nähty loisto täytenä yllätyksenä voinut kenellekään tulla. On Koskinen aiemminkin osoittanut pystyvänsä pelaamaan maailman kovimmassa kiekkoliigassa huipputasolla. Aiemmin jänne ei kuitenkaan ole tahtonut kestää koko kautta. Hyvästä alusta huolimatta kysymys kuuluukin nyt: pysyykö taso läpi kauden?

Kysymys on erittäin tärkeä 33-vuotiaan NHL-uran jatkoa ajatellen. Jos pysyy, Koskinen pelaa itselleen uuden sopimuksen ja tekee Edmontonista keväälläkin vaikeasti voitettavan.

Eikä unohtaa sovi Pekingin olympialaisia helmikuussa.

Tuskin moni menneenä talvena mietti Mikko Koskista potentiaalisena olympiavahtina, ainakaan aloittavana sellaisena. Jos noste jatkuu, Oilers-vahti torjuu Pekingissä pomminvarmasti.

Lue myös:

Edmontonin suomalaisvahti Mikko Koskinen huippuvireessä - Patrick Kanelle hattutemppu

Jesse Puljujärvelle kauden kolmas maali, Patrik Laine jätti pelin kesken - Hurricanes voiton päässä NHL-ennätyksestä

Nashville kunnioittaa Pekka Rinnettä poikkeuksellisen pian - Rinne äimän käkenä Ylen haastattelussa: "Ei ollut tällaisesta mitään hajua"

jeudi 4 novembre 2021 20:09:53 Categories: NHL YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.