Ilta Sanoma

Hakolan huonekaluyrityksen johtaja Annaleena Hakola on käsitellyt terapiassa epävarmuuksiaan, joita on hänellä on ollut aina äitiydestä lähtien.

Huonekaluyritys Hakolan johtajalla Annaleena Hakolalla on ollut elämässään viime aikoina isoja muutoksia, kuten avioero. Hänestä jokainen hyötyisi terapiasta.

Huonekaluyritys Hakolan johtajalla Annaleena Hakolalla on ollut elämässään viime aikoina isoja muutoksia, kuten avioero. Hänestä jokainen hyötyisi terapiasta. Kuva: Amanda Aho

Vuosi sitten huonekaluyritys Hakolan toimitusjohtaja Annaleena Hakola, 36, jäätyi totaalisesti tuhatpäisen yleisön edessä Helsinki Design Weekin tapahtumassa Olympiastadionilla.

Yhtäkkiä aivot löivät tyhjää, eivätkä sanat tulleet suusta. Annaleena ei voinut muuta kuin kävellä pois paikalta.

Takahuoneessa häpeä purkautui itkuna.

Esiintyminen on aina ollut Annaleenalle hankalaa, mutta erilaiset epävarmuuden tunteet ovat tuttuja niin työstä kuin muiltakin elämän alueilta, aina äitiydestä lähtien.

- Aiemmin määrittelin itseni täysin muiden ihmisten kautta. Jos menin tilaan, jossa oli muita ihmisiä, ajattelin automaattisesti että olen huonompi, tyhmempi ja rumempi, Annaleena kertoo.

Olympiastadionin tapahtumien jälkeen Annaleena on hakeutunut terapiaan työstämään epävarmuuksiaan.

Annaleenalla on ollut viimeisen vuoden aikana isoja muutoksia elämässään, kuten avioero. Hän on tunnistanut, että äitiydessäkin hän on liikaa yrittänyt olla ulkopuolisten odotusten kaltainen.

- Olen oivaltanut, että se että olen juuri sellainen kuin olen kaikkine heikkouksine, tekeekin minusta kiinnostavan ja tarpeeksi hyvän. En enää yritä miellyttää muita tai jaksa käyttää aikaa sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa en voi olla oma itseni.

Oivallus on pitkälti terapian ansiota. Ei ole kuitenkaan yleistä kaavaa, jonka avulla kuka tahansa pääsisi irti epävarmuuksistaan, vaan jokaisen on tehtävä oma matkansa itse.

- Olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi ehdottomasti mennä terapiaan. Sen ei pitäisi olla tabu vaan päinvastoin mielestäni on kummallisempaa, jos ei ole koskaan käynyt terapiassa.

Terapia ei ole silti mikään ihmeparannus. Eikä Annaleenakaan ole päässyt kaikista epävarmuuden tunteistaan, mutta hän on löytänyt itseluottamusta esimerkiksi esiintymiseen.

- Esiintymispelkooni auttoi kun oivalsin, ettei yleisössä kukaan halua minulle pahaa, vaan totta kai ihmiset toivovat, että suoriutuisin mahdollisimman hyvin. Kun mietin, mikä on pahinta, mitä tilanteessa voi tapahtua, en oikeastaan keksi mitään, mistä en selviäisi.

Perheyrityksen johtajana taas kokemuksen puute on saanut Annaleenan tuntemaan epävarmuutta.

- Hyväksi johtajaksi tullaan mielestäni iän tuoman kokemuksen myötä. Nykyään minulla on kuitenkin myös mahtava oikea käsi, jolta olen oppinut todella paljon johtamisesta ja saanut siihen todella paljon varmuutta.

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 20:00:00 Categories: Ilta Sanoma Työ & raha

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.