Ilta Sanoma

Ellipsin muotojen pitäisi ilmentää Oulun älyä ja inhimillisyyttä. Someväelle tuli kuviosta mieleen yksisoluinen alkueläin.

Oulu uusi brändiään. Uusi ellipsilogo ei miellytä kaikkia. Sitä on kuvattu muun muassa ameebaksi, kalansilmäksi ja alkueläimeksi.

Oulu uusi brändiään. Uusi ellipsilogo ei miellytä kaikkia. Sitä on kuvattu muun muassa ameebaksi, kalansilmäksi ja alkueläimeksi. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Oulun kaupunginhallitus hyväksyi tiistaina kaupungin uuden brändikäsikirjan. Asiasta lähetetyn tiedotteen mukaan Oulun uusi brändi nojaa kolmeen ydinasiaan: pohjoinen, inhimillinen ja älykäs.

Graafikko ja somevaikuttaja Kasper Strömman tutustui IS:n pyynnöstä Oulun uuteen brändikäsikirjaan. Hän on pettynyt lopputulokseen.

- Minähän rakastan Oulua, mutta tämä liukuvärjätty kokkare ei syvennä sitä rakkautta, hän sanoo.

"Liukuvärjätyllä kokkareella" Strömman tarkoittaa kaupungin uusittua logoa, jossa kaksi pyöreähköä palloa on aseteltu päällekkäin. Niiden keskellä on piste.

Oulun seudun sosiaalisessa mediassa uutta logoa on kuvattu yksisoluiseksi alkueläimeksi, ameebaksi, Pinguksi, kalansilmäksi ja siittiöksi.

Strömman kaipaa brändiin enemmän Oulun omia symboleita. 1990-luvun liukuvärjäys ei miellytä vuonna 2013 vuoden graafikoksi valitun ammattilaisen silmää.

- Ensinnäkin, 90-luku soitti ja halusi liukuvärinsä takaisin. Tämä on sinänsä valitettavan tavallista modernissa suunnittelussa, mutta miksi tästä tunnuksesta on hävitetty kaikki kaupunkiin viittaavat asiat?

- Oulullahan on monta maankulua symbolia: toripolliisi, Paska kaupunni -graffiti, talvipyöräily. Oma vaakuna. Nämä kaikki symbolit Oulun kaupunki heittää romukoppaan, ja julkistaa tämän täysin mitäänsanomattoman liukuvärjätyn klimpin, joka näyttää Illustrator-ohjelman harjoitustyöltä, Strömman arvioi.

Oulun viestintäjohtajan Mikko Salmen mukaan uudistuksen tavoitteena on luoda yhtenäinen kuva ja viestit Oulusta. Brändiin on vaikuttanut keskeisesti myös lähestyvä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026.

Salmen mielestä uusi ilme pitää sisällään myös vanhaa ja tuttua. Siinä hyödynnetään muun muassa tuttua pinkkiä väriä ja Oulun O-kirjainta, joka toimii pallokuvion pohjana.

- Vahvan O:n päälle on sijoitettu elävä ellipsin muoto, joka edustaa muutosta, älyä ja inhimillisyyttä: pohja pysyy, mutta pinta elää. Kokonaisuuden läpileikkaa vielä samasta O-kirjaimesta johdettu astemerkki, joka edustaa Oulun pohjoista ulottuvuutta.

Strömman ei ole vakuuttunut perusteluista. Ellipsit muodostavat hänen mielestään kuvion, jonka voisi lätkäistä monenlaiseen yhteyteen. Oulua niistä ei löydy.

- Tässä lista asioista joihin tämän tunnuksen voisi yhtä hyvin lätkäistä päälle ilman että kukaan lotkauttaisi korviaan: teleoperaattori, sähköauton latauspiste, stevialla makeutettu purukumi, terveysside, turkkilainen modernin taiteen museo, nettipankki, pelikonsoli ja Icepeakin tuulipuku.

Kasper Strömman on graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hän on valmistunut lontoolaisesta Camberwell College of Arts -oppilaitoksesta vuonna 2001. Vuoden graafikoksi hänet valittiin vuonna 2013.

Kasper Strömman on graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hän on valmistunut lontoolaisesta Camberwell College of Arts -oppilaitoksesta vuonna 2001. Vuoden graafikoksi hänet valittiin vuonna 2013. Kuva: Juhani Niiranen / HS

- Tiedotteen mukaan "elävä ellipsin muoto edustaa muutosta, älyä ja inhimillisyyttä". Mutta nämä ovat vain sanoja jotka ovat lainattu Maaret Kallion kolumneista. Miksi ellipsi olisi "älykkäämpi" kuin vaikkapa kolmio?

Strömmanin mielestä Oulun brändin pitäisi olla tiedotteessa mainitusti "todellinen, merkityksellinen ja kiinnostava". Nyt se ei ole sitä.

- Pieni o-kirjain viittaa kuulemma Oulun lisäksi asteeseen. Tämän uudistuksen myötä kaupungin tunnuksesta tulikin juuri asteen verran mitäänsanomattomampi

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 16:07:00 Categories: Ilta Sanoma Oulun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.