Kärnää vastaan nostettiin tällä viikolla syyte Ojasen kunnian loukkaamisesta. Keskiviikkona Kärnä vaati Ojasen hyllyttämistä valiokunnan kuulemis" /> Kärnää vastaan nostettiin tällä viikolla syyte Ojasen kunnian loukkaamisesta. Keskiviikkona Kärnä vaati Ojasen hyllyttämistä valiokunnan kuulemis" />

YLE


Eduskunnan perustuslakivaliokunta aikoo keskustella kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk.) vaatimuksesta valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen hyllyttämisestä asiantuntijana valiokunnan kuulemisissa.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo STT:lle tekstiviestitse, että hän varaa valiokunnalle mahdollisuuden keskustella asiasta, kun se on seuraavan kerran ajankohtainen. Ojala-Niemelän mukaan valiokunta tekee päätökset asiantuntijoista asiakohtaisesti.

Kärnä vaati keskiviikkona tiedotteessa, että perustuslakivaliokunta ei toistaiseksi käyttäisi Ojasta asiantuntijana valiokunnan kuulemisissa.

Juuret Pekka Haaviston vastuuasiassa

Jupakka juontaa juurensa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ministerivastuuasian käsittelyyn perustuslakivaliokunnassa. Kärnä epäili viime joulukuussa Twitterissä, että Ojanen olisi osallistunut vihreiden kansanedustajien vastalauseen kirjoittamiseen perustuslakivaliokunnan mietinnöstä.

Ojanen kiisti joulukuussa Helsingin Sanomille, että hän olisi kirjoittanut vihreiden vastalausetta.

Ojanen teki Kärnästä rikosilmoituksen, joka johti tällä viikolla syytteen nostamiseen Kärnää vastaan kunnianloukkauksesta.

Kärnän näkemys on, että Ojasen toimintaa ja motiiveja ei voisi Ojasen tai syyttäjän mielestä kyseenalaistaa ilman, että siitä nostetaan syyte. Kärnän mielestä tämä rajoittaa kansanedustajan oikeutta käydä yhteiskunnallista keskustelua.

- Aion käydä tämän oikeusprosessin läpi loppuun saakka ja pidän saamaani syytettä absurdina, Kärnä sanoi tiedotteessa.

Kärnä itse on perustuslakivaliokunnan varajäsen.

Ojanen on yksi perustuslakivaliokunnan useimmin kuulemista valtiosääntöoikeuden asiantuntijoista.

Lue myös:

Kansanedustaja Mikko Kärnälle syyte professori Tuomas Ojasen kunnianloukkauksesta

HS: Professori Tuomas Ojanen tekee rikosilmoituksen Mikko Kärnästä - Kärnä kiistää Ylelle syyllistyneensä kunnianloukkaukseen

jeudi 4 novembre 2021 15:40:28 Categories: Mikko Kärnä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.