Syyttäjän ratkaisujen mukaan Hätäkeskuslaitoksen ohjeistukset eivät olleet selkeitä ja vaikuttaa siltä, että päivystäjillä oli virkatehtäviin perustuva sy" /> Syyttäjän ratkaisujen mukaan Hätäkeskuslaitoksen ohjeistukset eivät olleet selkeitä ja vaikuttaa siltä, että päivystäjillä oli virkatehtäviin perustuva sy" />

YLE


Syyttäjä on päättänyt lopettaa esitutkinnan tapauksessa, jossa 58 hätäkeskuspäivystäjää epäiltiin virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Hätäkeskuslaitoksessa huomattiin Erica-hätäkeskusjärjestelmän käytön valvonnan yhteydessä tavallisesta poikkeavia lokitietoja 25. elokuuta 2019. Tuona yönä Porvoossa oli ammuttu kahta poliisia kohti.

Teosta epäiltyjä ruotsalaisveljeksia ajettiin takaa päivän ja illan aikana Pirkanmaalle, jossa heidät otettiin kiinni suuressa poliisioperaatiossa. Operaation aikana lukuisat hätäkeskuspäivystäjät katsoivat tapahtumiin liittyviä kirjauksia hätäkeskuksen tietojärjestelmästä.

Hätäkeskuslaitoksen mukaan kaikille lokitiedoille ei löytynyt virkatehtäviin liittyvää välitöntä perustetta, joten Hätäkeskuslaitos saattoi yhteensä 58 päivystäjän kirjautumiset poliisin tutkittavaksi.

Poliisi epäili päivystäjiä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Ohjeistuksissa puutteita

Hätäkeskuslaitoksen ohjeistukset eivät kuitenkaan olleet yksiselitteisiä.

Ylelle puhuneet hätäkeskuspäivystäjät kertoivat, että tapauksissa oli kyse siitä, että työvuoroon tulleet päivystäjät pyrkivät saamaan tilannekuvaa meneillään olevasta poliisioperaatiosta. He olivat käyttäneet omaa jokapäiväistä operatiivista järjestelmäänsä.

Loka-marraskuun aikana syyttäjä on tehnyt päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta kaikkien epäiltyjen osalta. Aluesyyttäjä Jooseppi Kiviharju totesi, että hätäkeskuslaitoksen ohjeistukset järjestelmän käytöstä eivät olleet riittävän selkeitä.

Vaikuttaa myös siltä, että hätäkeskuspäivystäjillä oli perusteltu syy katsoa tietoja Erica-järjestelmästä, jotta he saisivat tilannekuvan meneillään olevasta operaatiosta.

- Ei saatu näyttöä siitä, että olisi katsottu tietoa, jota ei saa katsoa ottaen huomioon kokonaisuus ja tilanne, Kiviharju sanoo.

Esitutkinnan rajoittaminen tarkoittaa sitä, että esitutkinta lopetetaan.

Lue lisää:

Kymmeniä hätäkeskuspäivystäjiä epäillään rikoksesta - päivystäjien mukaan he ovat käyttäneet jokapäiväistä työkaluaan

58 hätäkeskuspäivystäjää epäiltynä rikoksesta: poliisi selvittää, katsoivatko perusteetta rekistereitä Porvoon poliisiampumisesta

Porvoossa yllätetty poliisi uskoi loppunsa lähestyvän, kun asemies piti pistoolia ohimolla: "Pystyin näkemään, että sormi oli liipaisimella"

jeudi 4 novembre 2021 11:36:43 Categories: Porvoon poliisiampumiset YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.