Ilta Sanoma

Hallituksella on tulevina kuukausina pöydällään vino pino kysymyksiä, joissa sen tulisi löytää yhteinen sävel.

Hallituspuolue keskustassa urakkaa uskalletaan vilkuilla vain sormien välistä. Puolueessa nimittäin pidetään täysin mahdollisena, että mistä tahansa kiistakysymyksestä voi tulla este, johon kompastuessaan hallitus ei enää pääsekään takaisin jaloilleen.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että kriittisimpien keskustalaisten mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd) uskottavuus horjuu pahasti ja hallituksen henki on niin huono, että pienempikin asia saattaa laukaista jopa hallituskriisin.

- Mikä tahansa asia saattaa laukaista isomman kriisin, ja se voi johtaa jopa hallitustaipaleen päättymiseen, keskustan eduskuntaryhmästä arvioidaan Ilta-Sanomille.

Lue lisää: Sanna Marinin johtamiselle rajua kritiikkiä keskustasta: "Mikä tahansa asia voi johtaa hallitus­taipaleen päättymiseen"

Lue lisää: Kommentti: Kepun edustajien jatkuva "vinkuminen" hallituksessa syö eniten puolueen omaa uskottavuutta

Vastaavaa ajattelua esiintyy myös keskustalaisten hallitusjäsenten keskuudessa.

Veikkaus-rahoista syntynyt soppa on jättänyt jälkensä etenkin Sdp:n ja keskustan väleihin.

Erityisen paljon julkisuutta ovat kuitenkin saaneet hallituksen riitapukarit keskusta ja vihreät, joiden nähdään ajautuneen keskenään jopa eräänlaiseen "koston kierteeseen".

- Koetaan, että toinen teki vääryyttä jossain asiassa ja halutaan itsekin käyttää sitä. Pidän tätä valitettavana. Koska minusta tämä on täydellinen esimerkki siitä, miksi meillä on pelisäännöt, eräs puolueiden mittelöä ulkopuolelta seurannut hallituslähde kuvailee.

Eräs esimerkki tästä on ministeri Jari Lepän (kesk) maanantaina lausunnolle viemä asetus, joka sallisi suden kannanhoidollisen metsästyksen talvella 2022.

Vihreiden mielestä asetusta ei saa missään nimessä saattaa voimaan. Kyse on kuitenkin maa- ja metsätalousministeriön (MMM) omasta esityksestä, johon ei tarvita valtioneuvoston yhteistä hyväksyntää.

Vihreitä painaa myös edelleen epäonnistunut yritys viime keväältä pidentää Saimaan verkkokalastusrajoitusta saimaannorppien verkkokuolemien vähentämiseksi.

Valtioneuvoston päätös ei ollut yksimielinen, vaan siitä jouduttiin poikkeuksellisesti äänestämään. Vihreiden esitystä tuki Vasemmistoliitto.

Lue lisää: Keskustaministeri Lepän johtama ministeriö esittää suden kannan­hoidollisen metsästyksen sallimista - Ohisalo luonnehtii "pöyristyttäväksi"

Kuluneella kaudella nähdään jossain määrin myös yleistyneen tavan, jossa lakiesitys lähetetään lausuntokierrokselle ministeriön esityksenä, jota kaikki hallituspuolueet eivät voi allekirjoittaa.

Näin kävi massiivisen kaavoitus- ja rakennuslain sekä osittain myös luonnonsuojelulain kohdalla. Molemmissa vastakkain olivat monelta osin juuri keskusta ja vihreät.

Lue lisää: Piharakennuksen pystyttämisen ilman lupaa salliva lakipaketti vasta­tuulessa - syynä hallituksen erimielisyydet

Tältä hallituskaudelta on kuitenkin olemassa myös kaksi esimerkkiä, joissa ministeriö on lähettänyt esityksen lausunnolle täysin raakileena, vastoin hallituskumppaneiden tahtoa.

Ensimmäinen koski vanhuspalvelulain toista osaa, jonka perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ja sosiaali- ja terveysministeriö lähettivät omavaltaisesti lausuntokierrokselle.

Sisäministeriön perheenyhdistämistä koskevaa esitystä kuvaillaan kuitenkin huomattavasti räikeämmäksi tapaukseksi.

Hallitus on sitoutunut helpottamaan ulkomaalaislain muutoksella kansainvälistä ja tilapäistä suojelua saavien henkilöiden perheenyhdistämistä. Sisäministeriössä esitys valmisteltiin kuitenkin selkeästi hallitusohjelman kirjauksia pidemmälle meneväksi.

Hallituspuolueiden kesken ei ollut myöskään saavutettu yhteisymmärrystä siitä, onko esitys kypsä lähtemään lausunnoille vai ei, kun vihreät päätti toimia.

- Sisäministeri (Maria) Ohisalo sujautti sen sitten lausunnolle omin nokkinensa, vaikka oli sovittu päinvastaista, hallituslähde kuvailee.

Muun muassa Maahanmuuttovirasto ja Suojelupoliisi suhtautuivat esitykseen varauksella. Perussuomalaiset ja Liike Nyt taas tekivät aiheesta hiljattain välikysymyksen hallitukselle.

Lue lisää: Sdp väli­kysymyksestä: "Perussuomalaiset ampuu haulikolla savi­kiekkoa, jota ei ole ilmaan vielä edes laitettu"

Molemmilla kerroilla hallituksen sisällä on käyty pelisääntökeskustelut siitä, että vastaavalla tavalla ei tulisi toimia.

- Jos siitä olisi hyvässä tahdossa neuvoteltu hallituksen kesken niin, että olisi päästy ainakin suuremmassa osassa asioita yhteisymmärrykseen, niin olisimme voineet välttyä yhdeltä välikysymykseltä.

- Kyllä se toivottavasti tuli kaikille selväksi, että minkälaiseen tilanteeseen se hallituksen näkökulmasta johtaa, IS:lle kommentoidaan tapausta hallituksen sisältä.

Hallituskautta on kuitenkin edelleen jäljellä ja hallituksen olisi nyt löydettävä yhteinen tahto ja kyky tehdä päätöksiä.

Se myönnetään hallituksen sisältä, että nykyhallituksen aatteelliset erot ovat suuremmat kuin edellisessä Juha Sipilän (kesk) hallituksessa.

- Hallituksessa on viisi puoluetta, jotka ajattelevat monesta asiasta varsin eri tavalla ja joilla on lähtökohtaisesti enemmän eroja agendalla oleviin asioihin. Asioiden läpi käyminen ja etukäteisjumppaaminen vaatii enemmän aikaa, hallituslähteestä kuvaillaan.

Yksi ajankohtainen hallituksen pöydällä oleva kysymys liittyy EU:n metsäpolitiikan taksonomiaan eli kestävän rahoituksen luokitukseen. Suomen tulisi kyetä muodostamaan kantansa asiaan lähiviikkoina.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko on tehnyt keskustan kannan selväksi: komissio säätelee liikaa sitä, miten metsiä pitäisi hoitaa, kasvattaa ja hyödyntää.

- EU menee liian pitkälle metsään ja se meidän pitää uskaltaa myös sanoa ääneen. Vaikka jäisimme vähemmistöön EU:ssa. Ennakoin tästä vaikeaa keskustelua myös maamme hallituksen sisällä, Saarikko linjasi viime viikonloppuna.

Hallituksella on edessään myös kannan muodostus EU:n taloussääntöjen uudistamiseen. Pääministeri Sanna Marin (sd) on sanonut Suomen odottavan vielä komission esitystä asiasta.

EU:n vakaus- ja kasvusopimus määrittää julkisen velan rajat, jotka siirrettiin syrjään koronan vuoksi vuoden 2022 loppuun saakka.

Saarikko on kertonut halusta palata vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäsääntöön, mutta tästäkin uskotaan saatavan hallituksessa vielä riita aikaan.

Lue lisää: Orpo perää Marinilta johtajuutta ja Suomen linjaa EU:n uusista budjetti­säännöistä: "Meidän hallitus ei toimi"

Hallitus on myös sopinut arvioivansa ensi vuoden maaliskuussa asiantuntijoiden lausuntojen perusteella, ovatko hallituksen päästövähennystavoitteet saavutettavissa sovituin toimin. Mikäli ei, tulisi hallituksen päättää uusista toimista.

Toinen kokonaisuus, josta tulisi päättää helmikuun puoliväliin mennessä, koskee keskustan vaatimia 110 miljoonan euron julkista taloutta vahvistavia työllisyystoimia.

Kevään viimeinen koitos on kehysriihi.

Koronaepidemia alkaa vähitellen olla takanapäin ja keskustan mukaan kehyskorotuksille ei ole enää perusteita.

Samalla hallitusneuvotteluissa sovitut kertaluontoiset tulevaisuusinvestoinnit päättyvät vuoteen 2022 ja myös Veikkauksen edunsaajien rahoituksen tulevaisuus on ratkaisematta.

- Sieltä tulee paljon vaikeuskerrointa vuodelle 2023. Huoli on siinä, että kuten nähtiin Veikkauksen edunsaajien osalta, aika nopeasti paine ajoi siihen, että päätöksistä oli peräännyttävä.

Keskustan piirissä on kuitenkin kasvavaa huolta siitä, kykeneekö hallitus pitämään kiinni jo tehdyistä päätöksistä.

- Varmaan lähiviikot ja -kuukaudet osoittavat, pystytäänkö päätöksiä tekemään ja rakennetaan uudelleen luottamusta päätös kerrallaan kevään kehysriihtä kohti kuljettaessa, hallituslähteestä kommentoidaan keskustan näkemyksiä hallitusyhteistyöstä.

- Veikkauksen tapaus ei vahvistanut luottoa siihen, että pystytään asioita toimeenpanemaan, hallituslähteestä todetaan.

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 11:43:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.