Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaisuudessa käsitellään koronaepidemiaa ja rokotusten etenemistä." /> Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaisuudessa käsitellään koronaepidemiaa ja rokotusten etenemistä." />

YLE


Hallituspuolueiden keskinäinen kiistely Veikkauksen rahoista näyttää syöneen sekä SDP:n että keskustan kannatusta.

SDP:n kannatus Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa on 18,1 prosenttia, ja se on tullut hieman yli prosenttiyksikön alaspäin.

Keskustan kannatus on puolestaan laskenut 0,7 prosenttiyksikköä 11,9 prosenttiin.

- SDP:n kannatuksen lasku lähti liikkeelle mittausjakson toiselta viikolta, ja siihen ajoittuu monenlaisia poliittisia tapahtumia. On ollut kiistelyä Veikkauksen rahoista, kohua pääministerin järjestämistä jatkoista Kesärannassa ja boomer-päivitys. Kaikki nämä selittävät osittain kannatuksen laskua, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo.

Turja viittaa boomer-päivityksellä pääministeri Sanna Marinin (sd.) Instagram-julkaisuun, jolla hän vastasi Kesärannan jatkoista syntyneeseen keskusteluun.

Hallituspuolueet keskusta ja SDP ovat puolestaan kiistelleet Veikkauksen rahoista. Kiistan ydin on ollut se, kuinka paljon valtio korvaa laskeneita Veikkauksen tuottoja eri edunsaajille.

Lopulta osapuolet pääsivät sopuun asiassa ja edunsaajien leikkaukset peruttiin kokonaisuudessaan vuodelta 2022.

Mielenkiintoista SDP:n mollivoittoisissa lukemissa on se, että kannatus on laskenut iäkkäiden parissa, eikä puolue ole saanut nuoremmista ikäpolvista lisää tukea.

- En nimittäisi tätä boomereiden kostoksi, mutta SDP:n ympärillä käyty keskustelu ei välttämättä miellytä varttuneempaa väkeä, Turja sanoo.

Boomer-sanalla on alunperin viitattu sukupolveen, joka syntyi toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään termi on alkanut tarkoittaa ihmisiä, jotka eivät enää ole ajan hermolla.

Kokoomus jatkaa vahvaa menoaan

Kokoomus jatkaa yhä kannatusmittauksen kärjessä, eikä puolueen kannatus hievahda kymmenykselläkään.

Turja pitää yli 20 prosentin kannatusta hyvänä saavutuksena nykyään, koska kokonaiskannatusta on jakamassa aiempaa enemmän puolueita.

- Läheskään aina gallupien kärkipuolueella ei ole tällaista kannatusta. Nykyään tilanne näyttää olevan se, ettei ole yhtä selkeää kärkipuoluetta, Turja sanoo.

Nykyinen asetelma näyttää kokoomukselle hyvältä tammikuussa pidettäviä aluevaaleja silmällä pitäen.

Perussuomalaiset jatkaa myös tasaista suorittamista. Puolueen kannatus on noussut hieman, 17,9 prosenttiin.

- Kannatus ei ole muuttunut suuntaan, eikä toiseen. Riikka Purra on puheenjohtajana jatkanut edeltäjänsä linjaa, ja se on varmasti ollut kannattajille mieluinen asia, Turja sanoo.

Muut hallituspuolueet parantavat juoksuaan

Vihreiden kannatus on noussut edellismittauksesta prosenttiyksiköllä 11,4 prosenttiin.

- Vihreillä on ollut viime kuukautena selkeä lasku ja uusi mittaus on paluuta vanhan kannatuksen tasolle. Vihreät saa tällä kertaa kannatusta osittain lisää niistä ryhmistä, joissa SDP menettää suosiota, Turja sanoo.

RKP on kasvattanut kannatustaan selkeästi ja vasemmistoliiton kannatus säilynyt entisellä tasollaan.

- RKP:n kannatuksen nousu selittyy sillä, että puolue pitää tällä kertaa todella tiukasti kiinni omista äänestäjistään, Turja sanoo.

Kristillisdemokraattien kannatus on laskenut vähän ja Liike Nytin kannatus säilynyt hieman alle kahdessa prosentissa.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella artikkelista 5.11.2021 kello 23 asti.

Lue lisää:

Sanna Marinin hallituksen suosio on romahtanut - puolueista myönteisimmin suhtaudutaan kokoomukseen ja SDP:hen

Pääministeri Sanna Marin haluaa somekäyttäytymisellään ravistella instituutiota: "Välillä tuntuu, että pelkkä olemassaoloni on provokaatio joillekin"

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja: Kesärannassa ei ole ollut turvallisuusriskejä, pääministeri on toiminut virka-asunnon ohjeiden mukaan

Marin: Hallituksen Veikkaus-kiista on sovittu, edunsaajien leikkaukset perutaan "sataprosenttisesti"

jeudi 4 novembre 2021 11:19:29 Categories: YLE liveseurannat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.