Hallitus on myöntänyt, että sillä ei ollut toimivaltaa lopettaa terveitä minkkejä. Nyt viranomaiset selvittävät, tiesikö pääministeri Mette Fredriksen lop" /> Hallitus on myöntänyt, että sillä ei ollut toimivaltaa lopettaa terveitä minkkejä. Nyt viranomaiset selvittävät, tiesikö pääministeri Mette Fredriksen lop" />

YLE


Tanskan minkkijupakka on noussut uudelleen otsikoihin sen jälkeen kun viranomaiset kertoivat, etteivät pääse käsiksi maan pääministeri Mette Fredriksenin viranomaispuhelimen tekstiviesteihin.

Viranomaiset haluaisivat tutkia Fredriksenin ja hänen hallintonsa aiheeseen liittyviä tekstiviestejä, mutta heidän mukaansa ne ovat kadonneet.

Tämä johtuu siitä, että Fredriksen ja hänen hallintonsa ovat asettaneet virkapuhelimensa tuhoamaan kaikki tekstiviestit 30 päivän jälkeen.

Tekstiviestien lukeminen on osa parlamentin asettamaa tutkintaa siitä, tiesivätkö maan johtavat ministerit viime vuonna päätöstä tehdessään, että maan kaikkien minkkien lopettaminen oli laitonta.

Tanska päätti koronakriisin aikana lopettaa kaikki maan 17 miljoonaa minkkiä sen jälkeen kun osa minkeistä oli sairastunut koronavirukseen.

Myöhemmin paljastui, että päätös oli lainvastainen. Hallituksella oli toimivaltaa määrätä pelkästään sairastuneet minkit lopetettaviksi.

Fredriksen kiistää tietäneensä päätöksen lainvastaisuudesta. Nyt Fredikseniä syytetään tutkinnan vaikeuttamisesta.

- Miksi hallitus ei olisi kertonut päätöksen lainvastaisuudesta (jos se olisi tiennyt siitä)? Haluan tehdä tämän selväksi: Minä en tiennyt, hän kommentoi asiaa eilisessä tiedotustilaisuudessaan.

Mette Fredriksen
Tanskan pääministeri Mette Fredriksen.AOP

Tanskan oikeusministeriö tekee nyt yhteistyötä poliisin kanssa saadakseen palautettua hallinnon poistetut tekstiviestit.

Frederiksen on aiemmin pyytänyt anteeksi hallinnon toimia minkkikriisissä ja maatalousministeri Morgens Jensen erosi tilanteen takia.

Tanska on EU:n suurin minkkitarhaajamaa. Ala työllistää arviolta 6 000 ihmistä. Kasvattajien mukaan päätös joukkolopettamisesta oli alalle musertava isku.

Lisää aiheesta:

Tanskassa lopetettiin miljoonia minkkejä - nyt ruhot halutaan kaivaa esiin ja polttaa, sillä raatoja on noussut maan pinnalle joukkohaudoista

jeudi 4 novembre 2021 10:17:08 Categories: Tanska YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.