Ilta Sanoma

Ympäristönsuojeluyhdistys pelkää, että ratikkaa varten suunniteltu tekosaari vaarantaa muun muassa Tahmelan lähteikköalueella elävien uhanalaisten hyönteisten tulevaisuuden.

Koillisen suunnasta tehdyssä havainnekuvassa näkyy, kuinka

Koillisen suunnasta tehdyssä havainnekuvassa näkyy, kuinka "järvikaupunki" sijoittuu Näsijärven rantaan. Tahmelan lähde sijaitsee Pispalanharjun takana lähellä Pyhäjärveä. Kuva: Raitiotieallianssi

Nyt ei puhuta liito-oravista. Tampereen tulevaisuutta suunnittelevien tiellä ovat tällä kertaa pyörörutavesiäiset, lähdeparvikirsikkäät ja ujonorokirsikkäät.

Korkein hallinto-oikeus päättänee vielä tämän vuoden puolella, mikä on näiden uhanalaisten hyönteisten merkitys. Näkökulmasta katsoen pahimmassa tai parhaassa tapauksessa Tampereen raitiotien kakkosvaiheen jatko on uhattuna.

Kyse on Tampereen ympäristösuojeluyhdistyksen valituksesta, joka koskee Hiedanrannan vesistötäyttöä. Ratikan on suunniteltu kulkevan Lielahden kaupunginosaan Näsijärveen rakennettavaa tekosaarta pitkin.

Näsisaareksi kutsuttu pitkulainen saari olisi kooltaan 13 hehtaaria. Myöhemmin saari laajenisi 25 hehtaarin kokoiseksi ja sinne rakennettaisiin koteja 5000 asukkaalle.

Aiemmin Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi ympäristönsuojeluyhdistyksen valituksen. Yhdistys valitti päätöksestä kuitenkin korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Yhdistys korostaa valituksessaan tekosaaren mahdollista vaikutusta pohjaveden virtauksiin. Valituksen mukaan vaikutusta ei ole tutkittu tarpeeksi.

Läheisen Hyhkyn vedenottamon lisäksi pohjaveden virtaukset voivat muuttuessaan uhata arvokkaaksi hyönteisalueeksi kuvattua Tahmelan lähteikköaluetta. Lähteiköltä on löytynyt uhanalaisia ja pohjavedestä riippuvaisia hyönteislajeja kuten pyörörutavesiäinen, lähdeparvikirsikäs ja ujonorokirsikäs.

Ympäristönsuojeluyhdistys vetoaa varovaisuusperiaatteeseen ja vaatii, ettei järvitäyttöä toteuteta.

Pirkanmaan ely-keskus toteaa lausunnossaan, että myös Tahmelan lähteikköalue tulee ottaa huomioon pohjaveteen vaikuttavien hankkeiden vaikutusta tarkastellessa.

Ely-keskus korostaa myös, ettei Näsisaaren kaltaisesta louheella tehtävästä rantatäytöstä ole Suomessa aiempia kokemuksia.

- Tämän laajuisen täytön vaikutuksia ei siten tunneta kattavasti, ely-keskus toteaa.

Ely-keskuksen lausunnon merkityksestä on kirjoittanut aiemmin Aamulehti.

Lue lisää: Tampereen kartat uusiksi: Näsijärveen tulee ratikan ansiosta uusi saari - ellei valitus mene läpi

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 09:58:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.